Total Pageviews

Tuesday, December 25, 2007

Smeds: Tuntematon sotilas 2007

Kävin juuri joulun alla katsomassa Kansallisteatterissa Kristian Smedsin ohjaaman Tuntemattoman sotilaan. Olen aivan sanaton. Yritän silti sanoa jotain. Varmaan nekin saavat jotain sanoa, jotka ovat nähneet esityksen. Esitys on loistava. Pitkästä aikaa tunsin olleeni oikeassa teatteriesityksessä, jota muistelee päiväkausia, jonka herättämiä ajatuksia pohtii kauan.

Nautin musiikin liittämisestä tapahtumiin. Ihanaa leijonat ihanaa kuvaa hyvin sitä vastenmielistä uhoa, jota myös kirjan alkuosassa nuoret sotaan lähtijät pursuavat. Olin jättää koko kirjan lukemisen alkusivuille siitä syystä. Luin Linnan kirjan ensimmäisen kerran viime kesänä. Aiemmin ei kiinnostanut, ja nyt se osui kohdalleen. Innostuin kirjasta. Voiko sodan mielettömyyttä paremmin kuvata? Ja voiko sitä paremmin teatterin keinoin kuvittaa kuin Smeds on tehnyt?

Loppukohtauksen ampumiset ovat herättäneet eniten keskustelua, erityisesti ne ovat keskustelleet paheksuen, jotka eivät ole niitä nähneet. Oma kokemukseni oli toisenlainen. Aluksi kamera nosti seinälle vuorotellen, summittaisesti katsomossa istuvien kasvoja ja heitä ammuttiin. Merkitys oli ilmeinen: sodan hulluudessa meistä kuka vain on oikea kohde. Sitten tulevat Tarja Halonen, Arto Paasilinna, Katri-Helena, Matti Vanhanen, Lenita Airisto ja muut suomalaisuuden ikonit. Juuri ne henkilöt, joiden vuoksi taisteltiin. Oma presidentti, oma iskelmämusiikki, oma suomenkielinen kirjallisuus, omat missit ja TV-tähdet. Juuri ne omat ihmiset sota tahtoo ottaa kansalta pois. Ja se sai myös ajattelemaan: olemmeko nyt toisin keinoin hävittämässä tätä kaikkea, presidenttiä, aitosuomalaista musiikkia, viihdettä, kieltä? Ja ne ajatukset jäivät vaivaamaan.

Tämä teatteriesitys ei antanut minulle yhtään vastausta, mutta lukematon määrä kysymyksiä syntyi.