Total Pageviews

Tuesday, September 30, 2008

Vaalikonekummallisuuksia

Olen tunnollisesti vastannut ehdokkaana Keski-Uusimaan, Hesarin, MTV3:n ja YLE:n vaalikoneisiin.

Päätin mennä sitten äänestäjänä vastaamaan Keski-Uusimaan koneeseen. Täytin vastaukset, enkä tietenkään aivan tarkasti muistanut, kuinka ehdokkaana vastatessa mitäkin kysymystä painotin.

Ja niinhän siinä kävi, että Roope Berg tuli minun ykkösehdokkaakseni. Itse olin toisena.

Menin tutkimaan Roopen vastauksia ja yllätyin. Roope oli vastannut vain ensimmäiseen kysymykseen: Pitäisikö vaalirahoitus olla avointa? Loput 19 olivat vastaamatta kokonaan. Niinpä kaikki, jotka vastaavat ensimmäiseen kysymykseen samalla tavalla kuin Roope, saavat hänet ykkösehdokkaakseen 100 prosentin täsmäyksellä. Seuraaviksi tulevat ne, joilla kaikkiin 20 kysymykseen vastanneena on lähinnä yhtä monta samaa vastausta.

Roope ei varmaankaan ole laskelmoinut, vaan vastaaminen on vain jäänyt kesken. Vaalikoneessa on vikaa, jos perusteena parhaan ehdokkaan löytymiseen voi olla vain yhteen kysymykseen samalla tavalla vastaaminen. Eihän siinä mitään vikaa tietysti ole, jos se on ainoa ja tärkein kysymys, millä perusteella ehdokkaansa haluaa valita.

Sunday, September 21, 2008

Tuusulanjärveen uimaan

Järvenpää alkoi tuntua kotikaupungilta, kun lasten kanssa löysimme Rantapuiston ja Tuusulanjärven. Kerrostaloasukkaalla oli siinä oma piha ja oma ranta, rakas paikka. Uimme kesä toisensa perään sinilevän joukossa. Eräänä kesänä levä haisi niin ettei järveen voinut mennä. Silloin oli selvää, että jotain piti tehdä.

Kesällä 1998 syntyi Pro Tuusulanjärvi –liike. Keräsimme 8643 nimeä adressiin järven puolesta. Kun ojensimme adressin ympäristöministeri Pekka Haavistolle, saimme kuulla, että valtio myöntää rahaa kunnostustoimiin. Ja Järvenpää ja Tuusula ryhtyvät korjaamaan järven tilannetta. Työ alkoi oikeasti, lopultakin.

Suurin syy järven tuhoutumiseen oli Järvenpään kaupungin sinne laskemat jätevedet. Tämä ongelma on poistunut, mutta edelleenkin järveen valuu likavesiä maatalouksista ja viemäröimättömistä talouksista.

Järveä on hapetettu. Hoitokalastuksella on vähennetty särkikaloja, jotka pöyhivät järven pohjaa ja nostavat ravinteita ylemmäs. Ne ruokkivat siis sinilevää touhuillaan. Rantakasvillisuutta on niitetty. On rakennettu kosteikkoja, jotka imevät rannoilta valuvat rasitteet. Tuloksia on syntynyt. Kasvit, joita järvessä on tavattu viimeksi 50-luvulla, ovat palanneet. Muistan uineeni järvessä, jossa kädet upposivat heti näkymättömiin. Nyt näen käteni ja parhaimmillaan melkein metrin syvyyteen.

Järven ravinnekuormitus on kuitenkin edelleen suurempi kuin mitä järvi kestää. Työn täytyy jatkua.

Me järven rannalla asuvat olemme vastuussa järvestämme. Kukaan muu ei sitä pelasta, kenellekään muulle se ei ole tärkeä. Voimmeko tunnustaa lapsillemme ja heidän lapsilleen, että annoimme viimeisen mahdollisuuden valua hukkaan?

Milloin mennään yhdessä uimaan?

Sunday, September 14, 2008

Ondaatje: Divisadero

Sain äsken toiseen kertaan loppuun Ondaatjen kirjan Divisadero. Koskaan ennen elämässäni ei ole käynyt niin, että saatuani loppulauseen luettua, avaan siitä paikasta kirjan alusta ja aloitan uudestaan. Nyt kävi. Toisen kerran luin hitaasti ja huolella, ja kauan.

Ensimmäisellä kerralla päästessäni loppuun olin hämmentynyt ja pettynyt, vihainen kirjailijalle, joka jätti minut siihen. Tunsin samaa tuskaa kuin kirjan henkilöitten täytyi tuntea joutuessaan luopumaan ihmisistä, saamatta tietää, miten heille on käynyt.

Toinen lukeminen avasi aivan uuden ymmärryksen. Kirjan rakenne on ihmeellinen spiraali. Samat aiheet, tapahtumat, samantyyppiset henkilöhahmot kertautuvat aina uudessa aikakaudessa, uudessa ympäristössä ja tilanteessa. Samantapaiset tapahtumat ja tunteet vahvistavat toisiaan. Päähenkilö Anna elää ne kaikki läpi ensin omassa elämässään, sitten miesystävänsä muistoissa ja vanhan kirjailijan päiväkirjoissa. Äidit, isät, lapset; pakomatkat, kaipaamiset, löytämiset ja menettämiset. Aina ja kaikkialla joku elää niissä hetkissä.

Kirjan henkilö Anna kuvaa koko kirjan ydinajatuksen: "Taipumus palata menneisiin tapahtumiin on kuin villanella-laulu, joka ei suostu etenemään lineaarisesti, vaan kiertelee ja kaartelee tuttujen hetkien ja tunteiden ympärillä. Vain uudelleen lukemisella on merkitystä, sanoi Nabokov.[...] Me elämme keskellä lapsuudesta kumpuavia muistoja, jotka ryhmittyvät ja kaikuvat halki koko elämämme, aivan kuten lasinsirpaleet kaleidoskoopissa ilmaantuvat aina uusina muotoina, muistuttavat laulua kertosäkeineen ja loppusointuineen ja jäsentyvät yhdeksi ainoaksi yksinpuheluksi. Elämme alituisesti omien tarinoidemme toisintojen keskellä, kerrommepa mitä tarinaa tahansa." (Ondaatje 2008, 160)

Enää en ole hämmentynyt, enkä pettynyt. Olen hiljaa ja haltioissani.

Ondaatje, Michael 2008: Divisadero. Suom. Juhani Lindholm. Otava.

Monday, September 1, 2008

Tavallisia ihmeitä novellipiirissä

Eilen oli novellipiiri meillä.

Meitä on neljä naista, jotka olemme tavanneet yhteisessä novellipiirissä jo 18 vuoden ajan. Olemme eri aloilta, kaksi musiikin ammattilaista, psykiatri ja sosiaalityöntekijä. Kun aloitimme, lapsemme olivat pieniä, eikä mitenkään ollut mahdollista, että ehtisimme lukea kaikki saman kirjan joka kuukausi. Siksi valitsimme novellit. Tapaamme toistemme kodeissa neljä kertaa syksyllä ja neljä keväällä. Se, jonka luona olemme, lukee yhden tai useampia novelleja ja keskustelemme niistä.

Tällä kertaa olimme siis meillä ja luin kolme Carol Shieldsin novellia kokoelmasta Naamiaispuvut (2000). Kokoelma on julkaistu suomeksi teoksessa Tavallisia ihmeitä. Novellit olivat nimeltään Peilit, Uutta musiikkia ja Puuttuva kirjain.

Ja ihastuttavan tavallisia tarinoita Shields osaakin kertoa. Hän kirjoittaa tavallisenoloisista naisista (jotka ovat kuitenkin usein kirjailijoita tai tutkijoita). Heidän miehensä ovat usein vähän värittömiä ja naisiaankin tavanomaisempia (silti usein kirjailijoita myöskin). Naisten rikasta ja moninaista, koko ajan laajentuvaa maailmaa Shields kuvaa taitavasti. Vaikka moni novelli on kirjoitettu miehen äänellä ja hänen näkökulmastaan katsottuna, tuntuu, ettei miehen monipuolinen maailma pääse näkyviin ollenkaan. Naiset heräävät elämänsä kukoistukseen keski-iän alkaessa ja lasten kasvaessa, miehet lakastuvat ja kaventuvat ikäviksi tylsimyksiksi. Naisista tulee toimijoita, miehistä tarkkaijoita. Näin käy Shieldsin novelleissa, ei kai kuitenkaan oikeassa elämässä. Vai eikö uuteen mittaan kasvava nainen näe miehestään muuta kuin häipyvän varjon?

Shields, Carol: Tavallisia ihmeitä (2008). Alkup. The Collected Stories. Otava.