Viikko alkaa olla lopuillaan. On rauhallinen perjantai-ilta kotona. Kävin tänään ennen töihin menoa optikolla sovittamassa uusia piilolaseja. Optikko halusi innokkaasti kuulla, kuinka hermoni kestävät, kun kuuntelen joka päivä kamalaa pianon soittoa ja joudun opettamaan lapsia, joita vanhemmat tuovat väkisin soittotunneille. Hän epäili vieläpä vanhempien kuvittelevan lastensa olevan pikku-Mozarteja ja minun kärsivän näiden kohtuuttomien kuvitelmien alla. En voinut ilahduttaa häntä kertomalla, että niin se on. Kun se ei ole niin ollenkaan. Hermoni eivät petä, pianonsoitto ei kuulosta yleensä kamalalta, eivätkä vanhemmat tuo lapsiaan tunneille väkisin. Eikä tietääkseni kukaan tuo minulle oppilaaksi pikkuneroa, vaan tavallisia lapsia.
Päivän mittaan muistin optikon ennakkokäsityksen ja mietin sitä. Oikein hämmästelin, kuinka toisenlaista todellisuus onkaan. Kaikki lapset tulevat tunnille oppiakseen soittamaan. Ja siihen jokainen kykenee. Ei minun, ei vanhempien, eikä lasten tarvitse olettaa että oppilaani täytyisi olla erityisen "lahjakkaita". Laitoin lahjakkaan sitaatteihin, kun se on sanana niin vääristynyt. Eri määriä erilaisia lahjakkuuksia on jokaisella. Ja jokaisen lahjakkuudet edistävät eri tavoin ja eri osa-alueita soiton opiskelussa. Moni sellainen, joka ei ole onnistunut hyvin musiikkiopiston testeissä, soittaa kuitenkin innokkaasti ja edistyy joutuisasti. Pianonsoitossa on niin paljon kiinni siitä, huvittaako soittaminen ja tuleeko sitä tehtyä. Pianon soittaminen edistää pianonsoittamista enemmän kuin mikään muu.
No comments:
Post a Comment