Total Pageviews

Friday, March 6, 2009

Yhteystietoja ja kokouspalkkioita

Uusi kaupunginvaltuutettu Pekka Heikkinen (2000+) kertoi Keski-Uusimaan kolumnissaan (5.3.2009), kuinka vaikea kaupungille on saada tiedoksi omia yhteystietojaan tai niitä yhteystietoja, mitkä sinne haluaisi antaa. Vartti-lehden toimittaja Minna Luoma moitti Järvenpään uusia valtuutettuja, koska he eivät ole antaneet julkaista yhteystietojaan. Tosiasiassa meistä lähes jokainen antoi tietonsa ensimmäisessä valtuustokokouksessa. Ne eivät vain siirtyneet moneen viikkoon kaupungin nettisivuille. Ja sitten kun ne lopulta ilmestyivät, sinne pantiin nähtäväksi myös niiden tiedot, jotka eivät antaneet siihen lupaa. Yksi näistä oli poliisi Pekka Heikkinen ja syy varmaankin ihan hyväksyttävä: ammatin vuoksi tietoja ei voi levittää.

Väärän sähköpostiosoitteen takia Heikkinen ei saanut kutsua ensimmäiseen tulevaisuusvaliokunnan kokoukseen. Häneltä on pyydetty anteeksi ja hän on kai anteeksi antanutkin. Mutta outo tunne syntyi toiselle uudelle valtuutetulle, kun Heikkinen ihmetteli, ettei kukaan ole pahoitellut hänelle tapahtunutta kokouspalkkion menettämistä. Pitäisiköhän meidän muiden valiokunnan jäsenten kerätä Heikkiselle menetetty rahasumma omista kokouspalkkioistamme? Se ei taida olla meille kenellekään tärkein asia valiokuntatyöskentelyssä.

No comments: