Total Pageviews

Friday, November 27, 2009

Isyys haastaa kunnan palvelujärjestelmän

Terveiset Maailmanparantajan kahvilasta.

Eilen keskusteltiin isistä ja siitä kuinka kunnallinen palvelujärjestelmä huomaa isät.

Keskustelijoina olivat miestyönkehittäjä Visa Kuusikallio, isätyöntekija Ilmo
Saneri ja Vuoden isä Pekka Seppänen.

Välähdyksiä:

Isä menee odottavan äidin kanssa neuvolaan. Äidille on varattu pehmeä ja hyvä tuoli. Isälle ei olekaan tuolia, vaan hän joutuu istumaan jakkaralle oven suuhun. Isästä tuntuu, ettei hän olekaan oikeassa paikassa, eikä hänen pitänytkään olla mukana. Isältä ei ollenkaan kysytä, miten hän on pärjännyt. Onko neuvolassa mitään miehille?

Isä menee sosiaalityöntekijän vastaanotolle. Työntekijä on kireä, ei huomioi, panee odottamaan. Isästä tuntuu, ettei hänen kuulu olla täällä. Ensimmäinen kontakti on tärkeä yhteistyön aikaansaamiseksi.

Kun perheessä on vaikeuksia,isää ei huomioida mahdollisena vastuunottajana. Äitiys ja isyys eivät ole tasa-arvoisia perheissä. Perhetyö on äiti-lapsi-työtä. Kuitenkin kaikki voimavarat, molemmat vanhemmat, tarvitaan käyttöön perheen pyörittämisessä.

Isyys käynnistyy hitaammin kuin äitiys, ne kehittyvät eri tahtiin. Isäksi tuloon ei tarvita neuvoja vaan isyyden käynnistyminen. Puolisoiden pitäisi miettiä yhdessä, millainen perhe me tästä halutaan. Isän ja lapsen suhteessa isän täytyy olla aktiivinen. Ihmissuhteiden ylläpitäminen on täyttä työtä, koskee sekä suhdetta lapseen, että suhdetta puolisoon.

Äiti-lapsi-kerhoja kyllä järjestetään. Missä ovat isä-lapsi-kerhot tai vanhempi-lapsi-kerhot?

Kyse ei ole resursseista tai työntekijöiden määrästä. Kysymys on asenteesta, huomaamisesta.

Miehen erokriisiä ei tunnisteta. Erokriisissä olevien isien auttaminen on tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Sen ei tarvitse olla pitkäaikaista tukea, usein muutama tapaaminen riittää. Neuvoja ei tarvita, vaan kokemus kuulluksi tulemisesta ja omien tunteiden vapaasta purkamisesta.

Isäksi tullaan kerran ja se on koko loppuelämän duuni.

Ja yhteenvetona keskustelusta:

Tehdään Järvenpäästä isä-ystävällinen kaupunki! Se ei maksa paljon. Vain sen verran koulutusta työntekijöille, että heidän silmänsä aukeavat huomaamaan, miten he isiä kohtelevat.

No comments: