Total Pageviews

Wednesday, May 21, 2008

Dopingvaalit

Tätä vaalirahoitussotkua seuratessa olen miettinyt, miten vihreät voisivat rahoittaa vaalikampanjansa. Nythän tilanne on se, että joka vaaleissa kisataan samassa sarjassa niiden kanssa, jotka käyttävät dopingia (tässä lajissa sponsorirahaa). He tekevät sen ihan laillisesti ja luvatusti, kunhan vain kertoisivat, paljonko käyttivät ja keneltä saivat. Miten tässä kisassa voivat pärjätä ne, jotka eivät osaa hankkia, ymmärrä hankkia tai saa näitä (sallittuja) aineita mistään?

Ymmärtääkseni tilanteeseen on kolme mahdollista ratkaisua:

1) Vihreät ryhtyvät aktiivisesti ja tarmokkaasti etsimään niitä yrityksiä, ennen kaikkea niitä vauraita liikemiehiä, jotka heidän kampanjaansa voisivat rahoittaa.

2) Muutetaan säännöt sellaisiksi, että kukaan ei saa doupata. Tehdään sille edes rajat.

3) Saadaan äänestäjät ymmärtämään, että vihreät todellakin kampanjoivat omilla rahoillaan, henkilökohtaisilla pankkilainoilla hankituilla. Että se, ettei ole isoa kuvaa joka lehdessä, ei tarkoita pienempää motivaatiota poliittiseen työntekoon tai kyvyttömyyttä yhteisten asioiden hoitamiseen. Se tarkoittaa, ettei tämä ehdokas käytä dopingia. Saadaan äänestäjät huomaamaan vaatimaton vaalikampanja.

Miten se tehdään?

No comments: