Soittotunnit ovat loppuneet. Viime päivinä olen tavannut oppilaitteni vanhempia. Aina välillä joudun miettimään yhdessä vanhempien kanssa sitä, mitä tehdä silloin, kun lapsi ei halua harjoitella. Pitäisikö soittoharrastus lopettaa?
Minulla ei ole vastausta tuohon kysymykseen. Nuorena oli. Silloin ajattelin omien lasteni kohdalla, että kun kerran on lapsia, jotka haluavat soittaa, miksi juuri minun lasteni, jotka eivät jaksa harjoitella, täytyisi. Aikuinen tyttäreni on nyt vihainen siitä, että annoin hänen luovuttaa niin helpolla. Lapset tarvitsevat vanhempien tukea niin työlään harrastuksen kanssa kuin soittaminen on. Ihan kaikilla soittajilla on aikoja, jolloin ei jaksaisi, eikä se ole kivaa. Niiden aikojen yli täytyy päästä.
Aikuisena olen joutunut samanlaisen asian kanssa tekemisiin kuntosaliharrastukseni kohdalla. Haluan timmin vartalon ja kauniit käsivarret ja vahvat toimivat kädet. Haluan aivan varmasti ja aion saadakin. Silti se kuntosalille lähteminen on usein hyvin hankalaa. Luovutan helposti juuri tämän kerran. Tarvitsen ystävällisen henkilön, joka sanoo: "Menepäs nyt vain, tiedät että siitä seuraa hyvä mieli ja haluat itsekin sitä." Minulla on sellainen, aviomieheni. Siksi tiedän, että se auttaa.
Ei siinä lapsen harjoitteluväsymyksessä ole useinkaan sen kummemmasta asiasta kysymys. Jospa joku vain vähän kiltisti tönäisisi eteenpäin. Jos ei jaksa harjoitella paljon, voisi soittaa edes vähän. Jossain vaiheessa se alkaa taas maistua.
No comments:
Post a Comment