Total Pageviews

Monday, November 10, 2014

ALOITTEENI TAIDEHANKINNOISTA UUTEEN TERVEYSTALOON


 Taidetta hoitolaitoksissa (Arts in Hospital)-hanke alkoi 1990-luvun alussa ­
YK:n ja Unescon aloitteesta ja levisi 18 maahan. Ruotsissa se on osa kansanterveystyötä. Huomattiin, että sairaalat olivat karuja ympäristöjä ja haluttiin elävöittää niitä taiteen ja kulttuurin keinoin. Kulttuuri nähtiin osana hoitotyötä, se on tärkeää sekä potilaille että henkilökunnalle. Ihmisellä on oikeus taiteeseen myös silloin kun kotina on potilassänky.
Prosenttiperiaate tarkoittaa sitä, että taiteen hankkimiseen varataan 1% rakennus- ja peruskorjausmäärärahoista. Taidenäkökulma otetaan mukaan rakennussuunnitelmaan jo varhaisessa vaiheessa, jolloin saadaan aikaan kiinnostavia ja korkeatasoisia visuaalisia tiloja. Samalla julkisten tilojen viihtyisyys paranee ja rakennusten käyttö- sekä taloudellinen arvo kohoaa. Parhaimmillaan myös rakennusten työntekijät, asukkaat tai kävijät pääsevät osallistumaan taideteosten valintaan esittämällä omia toiveitaan.
Prosenttiperiaate sai alkunsa vuonna 1939, jolloin se oli ensimmäisen kerran mietinnässä Suomen eduskunnassa. Seuraavana vuonna eduskunta hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan rakennusten ja ympäristön taiteelliseen parantamiseen varattaisiin 1–2% rakennuskustannuksista.
Toinen maailmansota kuitenkin katkaisi kehityksen.

Prosenttiperiaatteeseen palattiin vuonna 1981, jolloin silloinen kaupunkiliitto suositteli prosenttiperiaatteen käyttöönottoa kaikissa kunnissa. Periaatetta toteutettiinkin useilla paikkakunnilla, kunnes taidehankinnat hiipuivat laman myötä. 

Viime vuosina monet kunnat ovat palanneet prosenttitaiteen pariin. Esimerkiksi Oulu, Helsinki, Salo ja Kotka ovat Turun ohella soveltaneet prosenttiperiaatetta rakennushankkeissaan.
Me allekirjoittaneet toivomme, että uuteen terveystaloon hankitaan taideteoksia potilaiden ja työntekijöiden mielen virkistykseksi. Mahdollisuuksien mukaan hankinnat tulisi tehdä paikallisilta taiteilijoilta.






No comments: