Total Pageviews

Sunday, February 27, 2011

Kahden kerroksen väkeä

takaisin

Puheenvuoroni puoluevaltuuskunnassa 26.2.2011:

Minulla on huoli siitä, että suomalaiset ovat jakautumassa kahden kerroksen väkeen. Meillä on eriarvoinen terveydenhuoltojärjestelmä.

Osa nauttii työterveydenhuollon palveluista, Näiden ihmisten sairaudet ja mahdollinen tuleva sairastaminen otetaan vakavasti ja hoidetaan huolella.

Osa suomalaisista on julkisen terveydenhuollon piirissä. He maksavat siitä, ja he maksavat aina vain enemmän. Samalla julkisen puolen resurssit heikkenevät, siellä säästetään. Erikoislääkäreille ja erikoissairaanhoitoon ei potilaita mielellään ohjata.

Erityisen huolissani olen tästä jakautumisesta lasten kohdalla. Ne perheet, jotka ovat voineet hankkia lapsilleen vakuutuksen saavat hyvää ja perusteellista hoitoa yksityisellä sektorilla. Toiset käyttävät julkisia palveluja. Heidän hoitoonsa ei kiinnitetä yhtä vakuuttavasti huomiota. Siellä vammoja ei tutkita perusteellisesti, lapsia ei lähetetä tutkimuksiin erikoislääkärille. Edes koulutapaturmia ei tutkita kunnolla. Ja niillä käsillä ja jaloilla pitäisi kuitenkin pärjätä loppuelämä.

Kahden kerroksen väki eriytyy toisistaan kovaa vauhtia. Tämmöinen kehitys täytyy jotenkin pysäyttää. Ehdotan, että aloitamme lapsista.

No comments: