”Taiteen
perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän mukaisen opetuksen tavoitteena on
luoda edellytyksiä hyvän musiikkisuhteen syntymiselle ja musiikin itsenäiselle
ja elämänikäiselle harrastamiselle. Tavoitteena on myös tukea aikuisten
omaehtoista musiikin harrastamista.
Opetuksen
tavoitteet muodostuvat oppilaiden henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta, ja
opiskelussa korostuvat musiikin harrastamisen ilo ja oppilaan vapaus toteuttaa
itse- ään oman kokemisen ja tekemisen kautta. Opetuksen tulee edistää luovuutta
ja sosiaalisia taitoja.
Musiikin
yleisessä oppimäärässä on tärkeää yhdessä opiskelu ja oppiminen sekä
yhteismusisointi, johon yksilöopetus antaa valmiuksia.
Tehtävänä
on kansallisen musiikkikulttuurin säilyttäminen elinvoimaisena sekä sen
kehittäminen antamalla opiskelijoille laaja-alaista musiikillista
yleissivistystä. Tärkeää on myös vuorovaikutus muiden musiikinopetusta ja muuta
taideopetusta antavien oppilaitosten ja tahojen kanssa.”
(Taiteen
perusopetuksen
yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2005, musiikki)
Musiikkikoulussa,
jossa annetaan taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaisesti, pitäisi kouluttaa opettajat aivan uudestaan.
Soitonopettajaksi koulutetulla on yleensä toiveena päästä opettamaan
lahjakkuuksia, jotka innokkaasti etenevät tasolta toiselle. Heidän omat oppimiskokemuksensa
ovat laajan oppimäärän opinnoista. Nämä opettajat tulevat opettamaan myös
yleistä oppimäärää. Ja heidän pitäisi ottaa aivan uusi asenne opettamiseen. Ei
niin, että jännityksellä odotetaan, millaisin pistein valitun oppilaan saa
opetettavakseen, kuinka hän edistyy, kuinka häntä saa kannustaa ammattiopintoihin.
Ajatuksen
pitäisikin olla: Tämä lapsi haluaa soittaa. Hyvä on, minä opetan. Viis siitä,
kuinka hyvät edellytykset ja lähtökohdat hänellä on. Mennään yhdessä eteenpäin ja katsotaan, mitä
tästä syntyy.
Tällaisen
koulun rehtorin pitäisi siirtää nämä ajatukset uusille opettajille. Jotkut oivaltavat jutun heti. Toisilla se vie
aikaa. Ja lopulta on opettajia, jotka eivät vain pääse irti
lahjakkuusajattelusta. Jotkut suorastaan pelkäävät irrottautua siitä, että
musiikin tekeminen kuuluu musikaalisille. Vähemmän musikaaliset kelpaavat
yleisöksi heille.
Yleiseen
oppimäärään valmentavat koulut ovat usein pieniä, kannatusyhdistysten
ylläpitämiä kouluja. Ne eivät saa valtionapu. Kaikki eivät saa tukea
kotikunnaltakaan. Kaikki toiminta rahoitetaan lukukausimaksuilla. Rahaa ei löydy myöskään opettajien kouluttamiseen. Opettajat työskentelevät helposti niiden
oppien ja ajatusten mukaan, mitkä ovat lähtöisin omista opintoajoista.
Ainoat
tilanteet, missä asenteita voi pikkuhiljaa ohjata oikeaan suuntaan, ovat
opettajien yhteiset tapaamiset. Rehtorin
täytyy olla vakaasti asiansa takana ja osata selittää koulun arvomaailmaa kerta
toisensa jälkeen uskottavasti. Paras tilanne on silloin, kun suurin osa
opettajista ymmärtää tehtävänsä ja tukee viestiä.
Susanna
Mälkki pelkäsi, että lasten ja nuorten määrätietoinen klassinen
musiikkikasvatus rapautuu (HS 8.9.2013). Musiikkiopistoihin laajaa oppimäärää
opiskelemaan ajautuu lapsia ja nuoria, joille ei synny intohimoista suhdetta
musiikkiin. Heille täytyy etsiä vaihtoehtoisia tapoja selvitä opinnoista, viedä
opintoja kevyempään suuntaan. Toisaalta laajan oppimäärän ulkopuolelle jää
paljon lapsia, jotka heittäytyvät musiikkiopintoihinsa koko sydämellään,
käyttävät harrastukseensa paljon aikaa. Siitä tulee heille elämän tärkein asia.
Musiikkiopistojen pääsykokeita täytyisi muuttaa radikaalisti, jotta oikeat
oppilaat löytäisivät paikkansa.
Yleinen
oppimäärä voi ottaa suojiinsa ne, jotka haluavat harrastaa, mutta eivät
välttämättä kurinalaisesti ja päämäärätietoisesti. Myös sopivat opettajat
täytyisi saada kumpaankin oppimäärään.
Pedagogisen johtamisen tärkeä osa on myös onnistunut rekrytointi.
No comments:
Post a Comment