TALOUDEN JOHTAMISESTA PIENESSÄ MUSIIKKIKOULUSSA

Talousjohtaminen yksityisessä musiikkikoulussa on aivan erilaista kuin kunnallisessa laitoksessa. Joskus tuntuu siltä, että olisi suuri helpotus saada raami, jonka pohjalta taloutta suunnitella. Joku muu kantaisi vastuun siitä, jos raamiin ei löydykään rahaa. Pienessä musiikkikoulussa rehtori  tekee talousarvion, laskee, paljonko rahaa on mahdollisesti saatavissa ja mihin sitä voidaan käyttää.  Ja kantaa vastuun sen toteutumisesta.

Pienen musiikkikoulun rehtori on kuin yksityisyrittäjä. Talousarvio täytyy tehdä tiukaksi, etteivät lukukausimaksut kohoaisi liian korkeiksi. Jos tulopuoli pettää tai ilmaantuu yllättäviä kuluja, ainoa mikä voi joustaa on rehtorin palkka. Siinä on riittävästi motivaatiota pyrkiä viisaaseen talouden johtamiseen.

Suurin menoerä on opettajien palkat. Taiteen perusopetusta antavat pätevät koulutetut opettajat. Heidän palkkansa on määritelty työehtosopimuksissa. Epäpätevän tai opiskelijan palkkaaminen toisi säästöä palkkakuluihin 15-20 prosenttia. Silloin myös lukukausimaksut voisivat olla lähes saman verran matalammat. Muutama koulu maksaakin tästä syystä opettajilleen vastoin työehtosopimuksia liian pientä palkkaa tai ottaa ainoastaan epäpäteviä ja opiskelijoita töihin. Lukukausimaksujen suuruudet vaihtelevat osittain tästä syystä. Osittain ne riippuvat siitä, millaisissa tiloissa opetetaan. Vanhempien on vaikea ymmärtää näitä eroja. Monet vertaavat lukukausimaksuja myös valtionapua saavien oppilaitosten maksuihin ja vaativat samalla tasolla pysymistä. Vaikea tilanne syntyi, kun omassa koulussani tultuani uutena rehtorin tehtävään ensi töikseni nostin opettajien palkat työehtosopimuksen tasolle ja lukukausimaksut nousivat reippaasti. Oppilaskatoa ei syntynyt, mutta kiivaita puhelinkeskusteluja kyllä käytiin.

Tilat ovat monessa pienessä musiikkikoulussa iso ongelma. Opetusta annetaan koululuokissa, joissa pianot eivät vastaa opetuksen vaatimuksia. Sisäänpääsy kouluille iltaisin on hankalaa. Kaikissa kouluissa ei ole vahtimestaria, vaan opettaja joutuu hakemaan jokaisen oppilaan ulko-ovelta. Joskus on vuokrattu opetukseen huonosti soveltuva halpa liiketila.

Mistä saada rahoitusta? Kunnat eivät tule apuun, valtion tukea ei heru, sponsoreiden löytäminen jatkuvaan rahoitukseen on mahdotonta. Ainoa tulon lähde ovat vanhempien kukkarot. Nekään eivät ole pohjattomia. Talous on suurin este sen ihanteen tiellä, että jokainen lapsi voisi halutessaan harrastaa musiikkia.

Periaatteessa taloudesta vastaa rehtori yhdessä kannatusyhdistyksen hallituksen kanssa. Hallitus koostuu oppilaiden vanhemmista. Siellä ei yleensä löydy erityistä talousosaamista. Joskus hallitus on onnellisen tietämätön asioista ja luottaa taloudenhoitajan ja rehtorin toimiin sokeasti.  Rehtori ja mahdollinen taloudenhoitaja saavat rauhassa tehdä, mitä haluavat. Olen törmännyt tilanteeseen, jossa pienen koulun taloudenhoitaja sai työmääräänsä nähden melkoista palkkaa. Tilitoimisto hoitaisi taloudenpidon murto-osalla tuosta palkkakulusta. Hallitus ei tiennyt taloudenhoitajan palkkatasoa lainkaan.

Omissa oppilaitoksissani olen järjestänyt niin, että jokaisessa hallituksen kokouksessa esittelen yksityiskohtaisesti lähikuukausien tilitapahtumat. Paljonko on tullut lukukausimaksuja, paljonko niistä on myöhässä. Mitä laskuja olen maksanut, mitä on odotettavissa. Ollaanko talousarvion tasossa, uhkaako ylitys jossain. Yksi hallituksen jäsenistä on nimetty talousvastaavaksi. Hänellä on tilinkäyttöoikeus ja hänen tehtävänään on seurata, mitä minä ja tilitoimisto pankkitilillä puuhaamme.  Näin myös hallitus kantaa osansa talousvastuusta niin kuin heidän kuuluisikin.

PEDAGOGISESTA JOHTAMISESTA

”Taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän mukaisen opetuksen tavoitteena on luoda edellytyksiä hyvän musiikkisuhteen syntymiselle ja musiikin itsenäiselle ja elämänikäiselle harrastamiselle. Tavoitteena on myös tukea aikuisten omaehtoista musiikin harrastamista.

Opetuksen tavoitteet muodostuvat oppilaiden henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta, ja opiskelussa korostuvat musiikin harrastamisen ilo ja oppilaan vapaus toteuttaa itse- ään oman kokemisen ja tekemisen kautta. Opetuksen tulee edistää luovuutta ja sosiaalisia taitoja.

Musiikin yleisessä oppimäärässä on tärkeää yhdessä opiskelu ja oppiminen sekä yhteismusisointi, johon yksilöopetus antaa valmiuksia.

Tehtävänä on kansallisen musiikkikulttuurin säilyttäminen elinvoimaisena sekä sen kehittäminen antamalla opiskelijoille laaja-alaista musiikillista yleissivistystä. Tärkeää on myös vuorovaikutus muiden musiikinopetusta ja muuta taideopetusta antavien oppilaitosten ja tahojen kanssa.”

(Taiteen perusopetuksen
yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2005, musiikki)

Musiikkikoulussa, jossa annetaan taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaisesti,  pitäisi kouluttaa opettajat aivan uudestaan. Soitonopettajaksi koulutetulla on yleensä toiveena päästä opettamaan lahjakkuuksia, jotka innokkaasti etenevät tasolta toiselle. Heidän omat oppimiskokemuksensa ovat laajan oppimäärän opinnoista. Nämä opettajat tulevat opettamaan myös yleistä oppimäärää. Ja heidän pitäisi ottaa aivan uusi asenne opettamiseen. Ei niin, että jännityksellä odotetaan, millaisin pistein valitun oppilaan saa opetettavakseen, kuinka hän edistyy, kuinka häntä saa kannustaa ammattiopintoihin.

Ajatuksen pitäisikin olla: Tämä lapsi haluaa soittaa. Hyvä on, minä opetan. Viis siitä, kuinka hyvät edellytykset ja lähtökohdat hänellä on.  Mennään yhdessä eteenpäin ja katsotaan, mitä tästä syntyy.

Tällaisen koulun rehtorin pitäisi siirtää nämä ajatukset uusille opettajille.  Jotkut oivaltavat jutun heti. Toisilla se vie aikaa. Ja lopulta on opettajia, jotka eivät vain pääse irti lahjakkuusajattelusta. Jotkut suorastaan pelkäävät irrottautua siitä, että musiikin tekeminen kuuluu musikaalisille. Vähemmän musikaaliset kelpaavat yleisöksi heille.

Yleiseen oppimäärään valmentavat koulut ovat usein pieniä, kannatusyhdistysten ylläpitämiä kouluja. Ne eivät saa valtionapu. Kaikki eivät saa tukea kotikunnaltakaan. Kaikki toiminta rahoitetaan lukukausimaksuilla.  Rahaa ei löydy myöskään opettajien kouluttamiseen.  Opettajat työskentelevät helposti niiden oppien ja ajatusten mukaan, mitkä ovat lähtöisin omista opintoajoista.

Ainoat tilanteet, missä asenteita voi pikkuhiljaa ohjata oikeaan suuntaan, ovat opettajien yhteiset tapaamiset.  Rehtorin täytyy olla vakaasti asiansa takana ja osata selittää koulun arvomaailmaa kerta toisensa jälkeen uskottavasti. Paras tilanne on silloin, kun suurin osa opettajista ymmärtää tehtävänsä ja tukee viestiä.

Susanna Mälkki pelkäsi, että lasten ja nuorten määrätietoinen klassinen musiikkikasvatus rapautuu (HS 8.9.2013). Musiikkiopistoihin laajaa oppimäärää opiskelemaan ajautuu lapsia ja nuoria, joille ei synny intohimoista suhdetta musiikkiin. Heille täytyy etsiä vaihtoehtoisia tapoja selvitä opinnoista, viedä opintoja kevyempään suuntaan. Toisaalta laajan oppimäärän ulkopuolelle jää paljon lapsia, jotka heittäytyvät musiikkiopintoihinsa koko sydämellään, käyttävät harrastukseensa paljon aikaa. Siitä tulee heille elämän tärkein asia. Musiikkiopistojen pääsykokeita täytyisi muuttaa radikaalisti, jotta oikeat oppilaat löytäisivät paikkansa.

Yleinen oppimäärä voi ottaa suojiinsa ne, jotka haluavat harrastaa, mutta eivät välttämättä kurinalaisesti ja päämäärätietoisesti. Myös sopivat opettajat täytyisi saada kumpaankin oppimäärään.  Pedagogisen johtamisen tärkeä osa on myös onnistunut rekrytointi.

Johtaminen muutoksessa

Nykytyöelämässä vaaditaan jatkuvaa uudistumista ja muutosta. Entiset käytännöt eivät enää päde. Täytyy löytää uusia ja parempia. Ja täytyy saada oma työyhteisö omaksumaan ne myös.

Muutosprosessissa tarvitaan maalaisjärkeä. Tietyt vaiheet ovat ennustettavia. Ihmissuhteita, kärsivällisyyttä ja viestintää ei koskaan saisi aliarvioida. Muutos on tunneasia.

Todellinen edistyminen edellyttää koko ryhmän panosta. Kaikilla on tärkeä tehtävä ja jokainen tietää tehtävänsä.

Muutosta ei saa aikaan yksin uusittu opetussuunnitelma tai oppilaitoksen visio ja strategia. Tarvitaan hyvää johtajuutta. Muutos on saatava kaikkien tietoon ja käyttöön. Muutoksesta täytyy tulla uusi toimintakulttuuri.

Muutoksen aikana osallistujien roolit saattavat vaihtua aivan päinvastaisiksi. Se joka aluksi vastusti kovasti ja oli suorastaan muutoksen jarruna, saattaa tutustuttuaan muutokseen perusteellisesti ollakin uskollisin edistäjä. Se, joka ensimmäisenä tuntui olevan tukemassa muutoksessa ja innostuneena mukana, saattaa pettyä muutoksen hitauteen ja epäillä sen mahdollisuuksia.

Uusia toimintatapoja on vaikea ottaa käyttöön, koska niiden mukana hallinnan ja osaamisen tunne aluksi häviää.  Tarvitaan uudenlaista osaamista, eikä voi olla varmaa, miten onnistutaan. Uusi vaatii rohkeutta.

Muutoksessa toimijana oleminen helpottaa sen hyväksymistä. Se, joka katsoo sivusta, eikä pääse itse vaikuttamaan asioihin, vastustaa herkemmin. Muutosprosessi kannattaa suunnitella hyvin ja ulottaa suunnittelu yli sen, kun varsinainen muutos on totta. Miten se saadaan säilytettyä vielä puolen vuoden päästäkin. Kuinka uudessa tilanteessa on aikomus toimia. Pitkä suunnitelma tuo turvallisuuden tunnetta opettajille ja rehtorille. Jokainen tietää, mihin ollaan menossa ja miten sitten toimitaan.

Opettajien mielipiteitä pitää kuulla aidosti. Jos muutosta voidaan käsitellä yhdessä alusta saakka, muutosvastarinnan todennäköisyys vähenee. Uuden kynnyksellä on hyvä aina ensimmäisenä kysyä opettajilta kehittämisideoita ja ajatuksia. Eikä se saa olla näennäistä. Niitä ei pidä sen jälkeen unohtaa, vaan toimivat ideat siirtyvät toteutukseen mahdollisimman pian.

John Kotter ja Holger Rathgeber kertovat kirjassaan Jäävuoremme sulaa, muutos ja menestyminen kaikissa olosuhteissa hauskan tarinan pingviiniyhdyskunnasta, jonka kotina toimiva jäävuori alkaa ilmastonmuutoksen vuoksi sulaa. Se on satu ihmisten johtamisesta.

Muutos uhkaa aina mukavuusaluetta, tuttua ja turvallista elämää. Muutosprosessia yritetään usein selittää järkiperäisesti, luetteloimalla muutoksen vaiheita ja miten niissä pitäisi toimia. Pingviinitarina kertoo niistä samoista asioista sadun ja tunteen tasolla.

John Kotter on kirjoittanut onnistuneesta muutoksesta kirjan Muutos vaatii johtajuutta. Pingviinisatu perustuu tuon kirjan oppeihin. Onnistuneeseen muutokseen kuuluu Kotterin mukaan kahdeksan vaihetta. Vaiheet jakautuvat neljään osaan: lähtökohtiin, päätöksiin, toteuttamiseen ja juurruttamiseen.

Pingviinitarinassa voi tunnistaa oman työyhteisön jäsenet ja heidän reaktionsa uusiin asioihin.

Ensimmäinen tehtävä muutoksen edessä on perustella muutoksen tarve. Aina löytyy niitä, jotka haluaisivat toimimaan entisellä tavalla, eivätkä näe mitään tarvetta muuttaa sitä. Seuraavaksi kerätään ryhmä vetämään muutosta. Ja siinä täytyy olla henkilöitä, joilla on erilaisia ominaisuuksia. Pingviineistäkin löytyy sadussa joukkojen johtaja, taitava viestittäjä, tiukka analysoija. Kaikkia taitoja tarvitaan, jotta muutos saadaan käyntiin.

Pingviinit luovat muutokselle vision ja strategian. Missä ollaan sitten, kun muutos on valmis. Ja miten sinne päästään. He miettivät tarkasti, millä tavalla tulevaisuus tulee poikkeamaan nykyisyydestä ja millä tavalla se tulevaisuus voidaan toteuttaa.

Sitten onkin ryhmän aika saada  koko pingviiniyhteisö ymmärtämään mihin suunnataan ja millä tavalla. Jokainen valtuutetaan toimimaan. Kaikki halukkaat pääsevät mukaan toteuttamaan visiota. Pingviinijohtaja pyrki löytämään lyhyen aikavälin voittoja ja saa siten pingviinit sitoutumaan pyrkimyksiin. Yksi pingviineistä keksii Sankarien päivän, jonka avulla muutetaan ikiaikaisia tapoja saaliin jaosta. Eikä näitä ideoita suinkaan tee pingviinien johtaja, vaan ideat syntyvät yhteisön jäseniltä. He toteuttavat sitkeästi yhdessä muutoksen toisensa jälkeen, kunnes ovat perillä. Tiedusteluryhmä löytää uuden turvallisen jäävuoren heidän asuinpaikakseen. Ja seuraavana talvena vielä paremman. Visiosta tulee totta.

Viimeisessä vaiheessa juurrutetaan muutos, luodaan uusi kulttuuri. Se tarkoittaa uusien toimintatapojen käyttöön ottamista ja huolehtimista siitä, että paluuta vanhaan ei tapahdu. Lopulta pingviinit siirtyvät paikasta toiseen kuin paimentolaiset. He ovat omaksuneet aivan uuden elämäntavan.

Kirjassa todetaan pingviiniyhdyskunnan johtajasta, että hänen johtajantaitojansa ihailtiin, mutta hän ei antanut ylpeyden muuttua ylimielisyydeksi. Siinä hyvä ohje ihmisjohtajallekin.

Perinteet kuolevat hitaasti, kulttuuri muuttuu vaikeasti myös ihmisyhdyskunnissa. Mutta miksi emme mekin, kun kerran pingviinitkin.

Kotter – Rathgeber (2005): Jäävuoremme sulaa. Muutos ja menestyminen kaikissa olosuhteissa. WSOYpro 2008.

MIKSI PALOASEMA RAKENNETAAN POHJAVESIALUEELLE?

Meillä oli lupajaostossa visainen asia ratkaistavana. Kaupunginvaltuusto on vuonna 2007 kaavoittanut paloaseman tontille, joka on pohjavesialueella. Rakennustarkastaja Jouni Vastamäki on antanut paloasemalle rakennusluvan tänä keväänä. Rakennusluvasta on tullut kolme oikaisuvaatimusta. Valittajat ovat

Tuusulan seudun vesilaitos

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

Uudenmaan ELY-keskus (elinkeino, liikenne ja ympäristö).

Oikaisuvaatimuksissa vedotaan siihen, että

• -       hankkeen rakennussuunnitelmassa tai lupamääräyksissä ei ole esitetty sellaisia pohjavedensuojelutoimenpiteitä, joiden perusteella voisi varmistua rakentamistoimenpiteiden haitattomuudesta pohjavedelle
•  -     ettei pohjaveden korkeutta ole kunnolla tutkittu (putken asentaminen tontille)
• -      hankkeen toteuttaminen vaatii maanrakennuslain mukaisen poikkeamisluvan, vesilain mukaisen luvan poiketa suoja-aluemääräyksestä sekä vesilain mukaisen luvan.

 Tilanteesta on keskusteltu usean eri juristin kanssa (niin minä kuin muutkin). On aivan ilmeistä, että rakennuslupa on kaavan mukainen. On hankala kieltää rakentamista, joka on kaavan valmistelun yhteydessä tarkasti tutkittu ja sopivaksi havaittu. Kaava on aivan selkeä.

-         Maankäyttö- ja rakennuslakiin on sitouduttu.

-         Toiminnanharjoittajalla on velvollisuus selvittää luvantarve, ei rakennusluvan myöntäjällä.

-         Rakennuslupaa varten ei tarvita vesilain mukaista lupaa, sen hakee vasta rakennuttaja, eli kaupunki. Mutta rakennusvalvonnalle sen hakeminen ei kuulu.

-         Pohjaveden tarkkailua varten on alueelle asennettu putki. Ulkopuoliset konsultit tarkkailevat pohjaveden tilannetta.

-          Rakennusluvassa on tavallista tiukemmat vaatimukset rakentamiselle ja suunnittelulle. Siinä vaaditaan erityistä ammattitaitoa suunnittelulta ja ulkopuolista arviointia rakentamisen ajan.

-         Rakentamisen voi estää Keski-Uudenmaan ympäristökeskus tai Uudenmaan ELY-keskus. He voivat myös vaatia rakentajalta vesilain mukaista lupaa.

-         Jos rakentamiselle annetaan lupa jo valitusaikana ja siitä valitetaan hallinto-oikeuteen, se on käsiteltävä muutamassa viikossa. Muuten käsittely saattaisi kestää vuodenkin.

Paloasemalla ei käsitellä vaarallisia aineita. Uhan pohjavedelle voisivat aiheuttaa liian syvään menevä paalutus. Paalutuksen osalta vaaditaan kuitenkin tarkkaa sunnittelua ja tilanteen seuraamista. 

Paloasemalle on huutava tarve. Vanha paloasema on työterveydellisesti sellaisessa kunnossa, että jos uutta ei saada valmiiksi pian, vanhaan on tehtävä merkittävä peruskorjaus. Kaupunki on saamassa myös valtion tukea paloaseman rakentamiseen, jos rakentaminen aloitetaan tämän vuoden puolella.

Näistä syistä kannatin pitkän epäilyn jälkeen rakennusvalvonnan tekemää vastinetta oikaisuvaatimuksiin.

Kaiken varalta etsitään myös muita vaihtoehtoisia paikkoja uudelle paloasemalle. Sekin voi vielä tulla eteen, jos paikka todetaan todellakin sopimattmaksi. Kaavan valmistelun yhteydessä on tultu toiseen tulokseen.