Total Pageviews

Monday, October 6, 2014

Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportti

Ryhmäpuheenvuoroni valtuustossa:

Voin heti aluksi kertoa, että vihreät kannattavat selvityksessä mukana pysymistä.
Keski-Uudenmaan vihreiden yhteinen kanta on että olemme mukana selvityksessä. Kaikki muut paitsi nurmijärveläiset olivat mukana siitä keskustelemassa.
Helpompaa olisi jatkaa, jos ne jäisivät pois, jotka eivät aiokaan olla mukana loppuun asti. 

Kansanäänestys on syytä järjestää liittymisestä. Uskomme, että kuntalaisten ja luottamushenkilöiden enemmistö kannattaisi yhdistelmää Järvenpää-Kerava-Tuusula ehkä myös Hyvinkää. Maantieteellisesti selvää, lisäksi olemme radanvarsikaupunkeja ja alueella on myös sairaala.
Meillä ei ole kuitenkaan mitään sitäkään vastaan, että muitakin on mukana.

Keski-Uudenmaan kunta ei kuitenkaan suurenakaan pysty ratkaisemaan kaikkia niitä ongelmia, joita metropoli tulee ratkaisemaan. Siksi tarvitaan myös metropolihallintoa, joka ottaa huomioon  laajemman alueen tarpeet esimerkiksi joukkoliikenteessä, asumisessa, maahanmuutossa.

Meitä askarruttaa, mitä tehtäviä kunnalle enää jää. Mikä on kunnan tehtävä metropolihallinnon ja soten jälkeen.

Keskusteluissamme totesimme, että kunnan tehtävä on kaikin tavoin huolehtia kuntalaisten hyvinvoinnista. Pitää huoli siitä, että kuntalainen voi kotikunnassaan elää mielekästä elämää. Sen muutakin kuin asumista ja liikkumista. Se on kulttuuria, taidetta, aikuisten ja lasten harrastusmahdollisuuksia, mahdollisuuksia yhdessäoloon.




No comments: