Isättömät isän tytöt

Kävimme katsomassa Olli Kortekankaan oopperan Isän tyttö. Jäi vähän ristiriitainen tunnelma. Musiikki oli monin paikoin ihan mielenkiintoista. Loppukohtauksen virsiteema vain latisti musiikillisesti koko jutun. Näitä nyt on kuultu jo niin paljon. Ehkä siihen oli haluttu koota koko sadan vuoden kaaren melodia-ideat. Ikävästi jäi hankaamaan tuo kohta kuitenkin.

Tarina oli suomalaisen naisen historia vuodesta 1917 vuoteen 2007. Se kerrottiin kolmen naisen elämän kautta. Olihan siinä tuttua. Ja uusi oivalluskin syntyi. Vuonna 1917 syntynyt pikku-Siiri eli ilman isää, koska isä oli sisällissodan haavoittama, ei pystynyt olemaan isänä lapselle. Vuonna 1945 syntynyt Anna eli isättömänä, koska isä kuoli sodassa näkemättä lastaan koskaan. Vuonna 1968 syntynyt Vera ei isättömänä, koska vanhemmat erosivat ja isä alkoholisoitui. Isättömien suomalaisten lasten ketju, kolmanteen polveen saakka. Jokohan se voisi päättyä?

Kuntakieltä

Olin eilen KUUMA-kuntien luottamushenkilöille tarkoitetussa koulutuksessa Keravan Keuda-salissa. Sali oli täynnä, tunnelma innostunut. Järvenpäästä oli 26 osallistujaa ja niistä 11 vihreää! Ollaanpas me innokkaita. Vai tietämättömiäkö vain?

Keravan kehitysjohtaja Harri Nikander käytti hyvän puheenvuoron. Mutta. Kirjoitin puheenvuoron kuluessa muistiin sanoja, joiden merkitystä en ymmärrä:

*muutosjohtaminen
*strategia (miten se eroaa suunnitelmasta?)
*prosessi
*tahtotila

Näihin täytyy siis tottua ja oppia ymmärtämään, mistä puhutaan, kun näistä puhutaan. Tuommoiset sanat helposti peittävät sisällön. Puhuvatko keskusteluun osallistujat varmasti edes samasta asiasta?

No, kohta kai minäkin osaan, enkä varmaan sitten enää ihmettele, mistä puhutaan.

Nykyaika

Kävimme perjantaina katsomassa mieheni kanssa Chaplinin Nykyajan Finlandia-talossa. Radion Sinfoniaorkesteri säesti. Se oli hieno kokemus. Koskettava musiikki, koskettava elokuva. Yllätyin kun tajusin, että Chaplin oli itse säveltänyt koko musiikin. Tällaisia elokuvia täytyy olla, tällaista musiikkia täytyy saada kuulla. Taiteen syntymistä pitää tukea.

Hammashoitolan ajan peruutus

Emmi Suomilammi kertoi blogissaan joulun aikaan, kuinka hänen miehensä ei onnistunut perumaan hammaslääkäriaikaansa viikonloppuna. Jouduin itse samanlaisen kokemuksen kanssa tutuksi, kun jouduin yllättäin työtehtävään, enkä päässytkään hammashoitajalle varaamani aikana. Aikani oli maanantaiaamuna klo 10, ja koska viikonloppuna ilmoittaminen ei onnistunut, yritin tehdä sen edes aamulla etukäteen. Kukaan ei tietenkään olisi enää voinut käyttää aikaa, mutta olisi toki ollut kohteliasta ilmoittaa. Aloitin yritykseni kello kahdeksan aamulla. Kaupungin vaihteesta vastattiin vasta klo 9.30. Mistähän sekin johtui? Sen jälkeen minua yritettiin siirtää hammashuollon puhelimeen, mutta siellä ei vastannut kukaan. Harmitti hammashoitajan puolesta, joka turhaan odotti.

Mutta voi miten mukavaa. Soitin parin viikon jälkeen uudestaan hammashuollon puhelimeen varatakseni uuden ajan. Ja kun kukaan ei ehtinyt vastata puhelimeen, puhelu siirtyi vastaajaan, johon olisi voinut ilmoittaa ajan peruutuksen. Edistystä!

Epätasa-arvoa luottamuspaikkojen jaossa

Luottamuspaikkoja ei saatu jaettua vieläkään. Nais- ja miestasapainoa ei syntynyt, joten neuvottelut jatkuvat tammikuussa. Se on ikävää. Innokkaat uudet tulokkaat joutuvat odottamaan pitkään ennen kuin saavat kuulla, mikä luottamustehtävä heille aukeaa. Siinä ehtii into laantua.

Kummalliselta tuntuu, ettei muissa puolueissa löydy yhtä paljon miehiä ja naisia tehtäviin. Parhaiten tasajaossa taitavat onnistua kaksitonniset. Vihreät yrittivät jakaa tehtävät mahdollisimman tasan, mutta moneen lautakuntaan ja kaupunginhallituksen varajäsenpaikalle joudutaan vaihtamaan mies naiseksi. Kokoomuksen, keskustan ja demareiden nais/mies-tasapaino on 40 prosenttia paikoista naisille ja 60 prosenttia miehille. Meillä menee toisin päin, 40 prosenttia paikoista menee miehille ja 60 prosenttia naisille. Kaikkien kai pitäisi yrittää päästä mahdollisimman lähelle 50/50 -tilannetta. Siitä huolimatta, kun naispaikkaa tarvitaan, se halutaan meiltä. Meidän pitäisi muuttaa nais/mies -suhdetta vielä enemmän epätasapainoon.

Mitä paikkoja saavat muiden puolueiden naiset? Nostakaa meteli tästä epäkohdasta!

Hyvä äiti ja paha äiti

Äiti-teema jatkuu. Luin Heidi Köngäksen romaanin Jokin hänessä. Kirja kertoo tytöstä, jonka äiti on jättänyt jo pienenä siskon kasvatettavaksi. Monta vuotta väliaikaisesti, lopulta kokonaan. Toinen äiti oli niin hyvä ja huolehtivainen, ruokaa laittava ja vaatteista piittaava. Oikea äiti halusi vain juhlia ja pukeutua kauniisti ja matkustella ja seurustella ja olla rakastettu. Monta kertaa olen tuntenut itseni enemmän siksi pahaksi vieraaksi äidiksi. Oli helppo ymmärtää, kun elämän monien puolien yhdistäminen oli niin vaikeaa. Miten olla äiti ja samalla elämän moninaisuuteen sukeltava seikkailija?

Köngäs, Heidi 2008: Jokin hänessä. Otava.

Pettymys äidiksi

Menimme Kansallisteatterin Omapohjaan katsomaan libanonilaisen kirjailijan Wajdi Mouawadin näytelmää Poltto.

Tiesin sen verran tarinasta, että odotin välien selvittelyä äidin kanssa ja olin valmis heittäytymään siihen mukaan sydämeni pohjasta. Omista välien selvittelyistä on jo kauan, mutta silti se aina koskettaa ja kiinostaa. Nyt taidan selvitellä siinä samalla omaa äitinä selviämistäni. Tyttäreni Maria oli mukana.

Näytelmä oli pettymys. Se oli salapoliisitarina siitä, mitä äidille oli tapahtunut. Lapset selvittivät äitinsä menneisyyttä tämän kuoleman jälkeen. Ja äidillehän oli tapahtunut kauheita, siksi hän hiljeni ja käänsi selkänsä lapsilleen.

Minä haluaisin aina uudestaan ymmärtää, miksi äiti kääntyy pois päin silloinkin, kun ei tapahdu kauheita? Vai onko aina tapahtunut jotain kauheaa, jotain, mitä ei itse muista tai ymmärrä niin pahaksi? Ja ymmärtääkö äiti itse? Ovatko äidit aina pettymyksiä lapsilleen?

Wajdi Mouawad: Poltto. Kansallisteatterin Omapohja