Kommentoiminen

Olen saanut postia siitä, että blogikirjoituksiani on ollut hankala kommentoida tähän mennessä. Nyt olen muuttanut asetuksia siten, että kommentoimisen pitäisi olla mahdollista kaikille lukijoille. Jos kommentointi ei edelleenkään toimi, lähetä viesti sähköpostiini, kaisa.saarikorpi[a]vihreat.fi.

Harjoittelulaiskuutta

Olin viikonlopun suzuki-piano-opettajien koulutuksessa. Jouduin kokemaan saman tilanteen kuin lapset joka viikko soittotunnille tullessaan. Pitäisi osata soittaa aina jotain uutta. Haluaisi osata hyvin, olisi mukavaa, jos olisi tehnyt parhaansa.

No, joskus sitä onkin. Joskus harvoin on ehtinyt harjoitella uusia kappaleita ja soittaa ne hyvin.

Yleensä harjoittelu jää viime tippaan, kappaleet eivät suju niin kuin niiden toivoisi sujuvan. Siltä tuntuu oppilaistanikin, kai useimmiten. Halua soittaa on, mutta itsekuri ei riitä jokapäiväiseen harjoittelemiseen. Saisinpa annettua tämän saman innostuneen tunteen oppilaillenikin soittotunnin jälkeen. Tunteen siitä, että nyt, nyt minä aloitan. Ja seuraavalla kurssilla soitan vaikka mitä, ja oi miten hyvin.

Hanasaari A

Järvenpääläiset Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen ovat tehneet upean dokumentin Hanasaaren hiilivoimalan purkamisesta. Elokuva onkin ansiosta päässyt Tampereen lyhytelokuvajuhlien sekä kansainväliseen että kotimaiseen kilpailusarjaan. Toivon Hanasaarelle menestystä. Kuvat olivat hienoja. Muurahaismaiset työkoneet popsimassa suuhunsa tiiliseiniä. Valojen, varjojen ja värien leikkiä. Ja mielenkiintoista oli kuulla elokuvan teosta, esimerkiksi kiipeilyistä korkeaan sähkölaitoksen piippuun (150 metriä!), jossa kamera räpsytteli kuvia 15 sekunnin välein. Ja kameraa piti käydä välillä asentamassa uudestaankin.

Joten, jos menet Tampereelle, käypä katsomassa Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen Hanasaari A (perjantaina 6.3 klo 10.00, Plevna ja lauantaina 7.3 klo 20.00, Plevna). Jos Tampereelle asti pääset, käy katsomassa samalla reissulla myös oman poikani Joonas Rutasen ja hänen ystävänsä Mika Kurvisen yhdessä tekemä fiktiivinen lyhytelokuva The Man in the Middle (torstaina 5.3 klo 10.00 Plevna).

Isättömät isän tytöt

Kävimme katsomassa Olli Kortekankaan oopperan Isän tyttö. Jäi vähän ristiriitainen tunnelma. Musiikki oli monin paikoin ihan mielenkiintoista. Loppukohtauksen virsiteema vain latisti musiikillisesti koko jutun. Näitä nyt on kuultu jo niin paljon. Ehkä siihen oli haluttu koota koko sadan vuoden kaaren melodia-ideat. Ikävästi jäi hankaamaan tuo kohta kuitenkin.

Tarina oli suomalaisen naisen historia vuodesta 1917 vuoteen 2007. Se kerrottiin kolmen naisen elämän kautta. Olihan siinä tuttua. Ja uusi oivalluskin syntyi. Vuonna 1917 syntynyt pikku-Siiri eli ilman isää, koska isä oli sisällissodan haavoittama, ei pystynyt olemaan isänä lapselle. Vuonna 1945 syntynyt Anna eli isättömänä, koska isä kuoli sodassa näkemättä lastaan koskaan. Vuonna 1968 syntynyt Vera ei isättömänä, koska vanhemmat erosivat ja isä alkoholisoitui. Isättömien suomalaisten lasten ketju, kolmanteen polveen saakka. Jokohan se voisi päättyä?

Kuntakieltä

Olin eilen KUUMA-kuntien luottamushenkilöille tarkoitetussa koulutuksessa Keravan Keuda-salissa. Sali oli täynnä, tunnelma innostunut. Järvenpäästä oli 26 osallistujaa ja niistä 11 vihreää! Ollaanpas me innokkaita. Vai tietämättömiäkö vain?

Keravan kehitysjohtaja Harri Nikander käytti hyvän puheenvuoron. Mutta. Kirjoitin puheenvuoron kuluessa muistiin sanoja, joiden merkitystä en ymmärrä:

*muutosjohtaminen
*strategia (miten se eroaa suunnitelmasta?)
*prosessi
*tahtotila

Näihin täytyy siis tottua ja oppia ymmärtämään, mistä puhutaan, kun näistä puhutaan. Tuommoiset sanat helposti peittävät sisällön. Puhuvatko keskusteluun osallistujat varmasti edes samasta asiasta?

No, kohta kai minäkin osaan, enkä varmaan sitten enää ihmettele, mistä puhutaan.

Nykyaika

Kävimme perjantaina katsomassa mieheni kanssa Chaplinin Nykyajan Finlandia-talossa. Radion Sinfoniaorkesteri säesti. Se oli hieno kokemus. Koskettava musiikki, koskettava elokuva. Yllätyin kun tajusin, että Chaplin oli itse säveltänyt koko musiikin. Tällaisia elokuvia täytyy olla, tällaista musiikkia täytyy saada kuulla. Taiteen syntymistä pitää tukea.

Hammashoitolan ajan peruutus

Emmi Suomilammi kertoi blogissaan joulun aikaan, kuinka hänen miehensä ei onnistunut perumaan hammaslääkäriaikaansa viikonloppuna. Jouduin itse samanlaisen kokemuksen kanssa tutuksi, kun jouduin yllättäin työtehtävään, enkä päässytkään hammashoitajalle varaamani aikana. Aikani oli maanantaiaamuna klo 10, ja koska viikonloppuna ilmoittaminen ei onnistunut, yritin tehdä sen edes aamulla etukäteen. Kukaan ei tietenkään olisi enää voinut käyttää aikaa, mutta olisi toki ollut kohteliasta ilmoittaa. Aloitin yritykseni kello kahdeksan aamulla. Kaupungin vaihteesta vastattiin vasta klo 9.30. Mistähän sekin johtui? Sen jälkeen minua yritettiin siirtää hammashuollon puhelimeen, mutta siellä ei vastannut kukaan. Harmitti hammashoitajan puolesta, joka turhaan odotti.

Mutta voi miten mukavaa. Soitin parin viikon jälkeen uudestaan hammashuollon puhelimeen varatakseni uuden ajan. Ja kun kukaan ei ehtinyt vastata puhelimeen, puhelu siirtyi vastaajaan, johon olisi voinut ilmoittaa ajan peruutuksen. Edistystä!