Olemme vaikeassa ja vielä vaikeammaksi käyvässä taloustilanteessa. Taloudellisesti vaikeanakaan aikana ei saa vaarantaa ekologisesti kestävää kehitystä. Emme saa säästöjen nimissä tinkiä ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista. Se on meille vihreille perusasia.
Ei myöskään saa unohtaa oikeudenmukaisuutta ja heikoimmassa asemassa olevien kaupunkilaisten tilannetta. Tänään olemme sitoutuneet oikeudenmukaisuuteen, kun valtuusto äsken hyväksyi kaupungille arvot. Kaupungin arvot eivät saa jäädä pelkiksi korulauseiksi.
Tämän taantuman maksajia ovat nyt lapset, vanhukset ja vammaiset. Suurimmalle osalle meistä muista taantuma on tuonut vain hyvää: alhaisia asuntolainan korkoja ja halventuvia kodin remontteja.
Miten me voisimme jakaa oikeudenmukaisemmin talouskriisin vaikutusta?
Kun leikkaamme, leikkaamme niiltä, jotka tarvitsevat kaupungin palveluja ja he ovat usein juuri niitä heikoimmin toimeentulevia ihmisiä. Jos taas otamme lainaa, lainaamme lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme tietämättä, millaisessa tilanteessa he lainojamme maksavat takaisin. Sekin on lapsilta ottamista.
Kaikkien pitäisi kantaa oma vastuunsa kunnan taloudellisesta ahdingosta. Mukaan täytyy saada myös ne, jotka eivät kärsi lamasta, ne jotka eivät itse tarvitse kunnallisia palveluja ja ovat hyvässä taloudellisessa asemassa. Kunnalle pitää saada lisää tuloja.
Tämä talouden taantuma jakautuisi myös hyvin toimeentulevien maksettavaksi, jos valtio lisäisi verovaihtoehtoja ja nostaisi tuloverotustaan ja siirtäisi siitä saatavan rahan kunnille. Näin pitäisi hallituksen ja eduskunnan toimia. Vihreät ovat siellä mukana päättämässä ja toivon että he ajavat veron korotusta ja siitä saatavan tulon siirtämistä kuntien avuksi. Me emme voi täällä kuitenkaan siitä päättää.
Jos valtion toimet eivät ole riittäviä, jos emme voi olla varmoja siitä, että kunnat saavat lisää rahaa, meidän täytyy itse nostaa kunnallisveroa. Kiinteistöveron ja kunnallisveron nostaminen ensi vuodelle on ainoa oikeudenmukainen tapa toimia tässä taloustilanteessa.
Mikä sitten on riittävä veronkorotuksen taso? Se on arvioitava niin suureksi, että ei tarvita lisää supistuksia vammaisten, vanhusten ja lasten tyydyttäviin peruspalveluihin.
Vihreät eivät aio livetä vastuullisen talouden rintamasta. Säästökohteiden etsimistä on jatkettava. Säästämme ja panemme taloutta kuntoon, jotta voisimme yhdessä kantaa vastuuta kaikista niistä, jotka eivät selviä omien voimiensa varaan jätettyinä. Kaikki tarpeeton on karsittava, sillä jokainen tuhlattu euro viedään loppujen lopuksi niiltä, jotka tarvitsevat kipeimmin kunnan tukea elämässään
Emme saa siirtää taloustilanteen kurjuutta vain lasten, vanhusten ja vammaisten maksettavaksi.
Vihreiden ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuustossa 15.6.2009
Total Pageviews
Monday, June 15, 2009
Asiakkaat ja asukkaat
Olen hyvin tyytyväinen Järvenpään kaupungin uuteen strategiaan. Vain yksi sana siellä häiritsee. Vihreiden ryhmässä keskustelimmekin siitä. Alkuperäisessä strategialuonnoksessa kaupunkilaisia kutsuttiin asiakkaiksi. Toivoimme, että asiakkaiden sijaan puhuttaisiin asukkaista. Toivomuksemme on kuultu. Asiakkaista on tullut asukkaita jo monessa kohdassa. Strategia-näkökulmissa puhutaan kuitenkin vielä asiakasnäkökulmasta.
Ymmärrän, että kaupungin työntekijöille kaupunkilaiset ovat asiakkaita. Poliittisille päättäjille järvenpääläisten ei pitäisi olla tiskin takana asioivia asiakkaita vaan heidän pitäisi olla asukkaita.
On ideologinen ero siinä, puhutaanko asiakkaista vai asukkaista. Asiakas-sanan käyttö viittaa yritykseen ja liiketoimintaan. Asiakkaat ovat ulkopuolisia. Asukkaat ovat yhteisö. Kaupungilla on paljon asiakkaita, mutta demokratian toteutumisen vuoksi kaupunkilaisten pitäisi olla asukkaita.
En aio enää esittää, että sanoja ruvettaisiin muuttamaan. Ehdotan, että me päättäjät simultaanitulkkaamme strategiaa lukiessamme sanan asiakas sanaksi asukas.
Puheenvuoro kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.6.2009

Tuesday, June 9, 2009
Vihreiden vaalivoitto
Vihreiden EU-vaalitulos oli loistava. Järvenpäässä saimme 17.4 prosentin kannatuksen. Se tarkoittaa, että Järvenpää oli näissä vaaleissa Suomen kuudenneksi vihrein ja Uudenmaan toiseksi vihrein paikkakunta. Uudellamaalla vihrein kaupunki on Espoo. Hienoa olla järvenpääläinen tänään!
Monday, May 4, 2009
Onko minä olemassa?
Eilisessä novellipiirissä Vuoren Marja luki Orhan Pamukin kirjasta Musta kirja tarinan Silmä. Se herätti paljon ajatuksia ja keskustelua.
Mikä on minä? Olen rakentanut itseni tietyn näköiseksi ihmiseksi, tiettyjä asioita harrastavaksi, tiettyä työtä tekeväksi. Haluan olla jonkunlainen ihminen ja minua tarkkailee koko ajan silmä. Tuo silmä tekee havaintoja siitä, muistutanko sitä ihmistä, jollainen haluaisin olla.
Koskaan en pääse eroon tästä rakentamastani ihmisestä. Istun kotonani sellaisessa ympäristössä, jollaisessa uskon haluamani henkilön asuvan. Päälläni ovat sellaiset vaatteet, jollaisiin uskon haluamani henkilön pukeutuvan. Mutta mikä sitten on minä? Jos olen rakentanut tästä ihmisestä haluamani kaltaisen, onko minussa jotain, mikä ei ole tehtyä ja rakennettua ja suunniteltua? Onko olemassa joku minä?

Friday, May 1, 2009
Ihmiset väkijoukossa
Olimme taas vappuaaton tradition mukaan Bio Rexissä katsomassa mykkäelokuvaesitystä. Elokuvaesityksen järjestää aina Sodankylän elokuvajuhlat. Tämänvuotinen elokuva oli King Vidorin Ihmiset väkijoukossa ja sen säesti Otto Donnerin orkesteri.
Elokuva oli mykkäelokuvaksi aika moderni. Siinä kosketeltiin rakastumista, riitaantumista, etääntymistä. Kipeitä ja tuttuja tuntemuksia. Ohjaaja halusi varmaankin näyttää, että kuhisevan joukon sisällä elävät yksilöt tuskineen ja iloineen.
Monenlaisia kysymyksiä nousi jälkikeskustelussa esille. Pitääkö mykkäelokuvan musiikin sulautua huomaamattomaksi? Saako se olla osoittelevaa? Saako se olla vitsikästä?
Edellisessä näkemässäni mykkäelokuvassa, Chaplinin Nykyajassa, Radion sinfoniaorkesteri soitti Chaplinin itse säveltämän taustamusiikin. Ohjaajan omat vitsit ja osoittelevuudet täytyy hyväksyä.
Mutta toisaalta on virkistävää kuulla uusia versioita. Kaikki sen ajan säestysmusiikki ei ehkä ole palauttamisen arvoistakaan ja silloin uusi versio on tarpeen.
Oli miten oli, elävän musiikin säestämät mykkäelokuvaesitykset ovat upeita kokemuksia.

Tunnisteet:
Ihmiset väkijoukossa Bio Rex,
Sodankylän elokuvajuhlat
Sunday, April 5, 2009
Mistä säästetään lisää?
Viikko sitten valtuustossa koko vihreä ryhmä Lassi Markkasta lukuunottamatta äänesti eri toimialojen säästövaatimusten puolesta. Tuo päätös on saanut kaupunkilaiset kiukustumaan ja ottamaan yhteyttä.
Mietin säästöasiaa etukäteen ja vielä jälkikäteenkin hyvin paljon. Olisin voinut äänestää sen puolesta, että sivistystoimesta (koulusta ja kulttuurista) ja sosiaalitoimesta (päivähoidosta, lääkäripalveluista, vanhusten hoidosta) ei säästettäisi. Olisin halunnut tehdä niin. Harkitsin sitä viime hetkeen saakka. Säästöpäätöshän olisi tehty joka tapauksessa, äänestin sitten mitä tahansa. Mutta niin olisin saanut itselleni paremman omantunnon.
Päätimme kuitenkin asiasta, jonka jo edellinen valtuusto oli merkinnyt tämän vuoden budjettiin. Edellinen valtuusto päätti, että tänä vuonna säästetään 2 miljoonaa euroa ja säästökohteet tarkennetaan maailskuun loppuun mennessä. Meillä ei ollut keinoja rahoitustoimien hakemiseen, koska budjetti on tehty jo viime vuonna. Piti vain säästää. Tällä kertaa sovittiin 1,586 miljoonan euron säästöstä, syksyksi jää loput 0,4 miljoonaa. Ymmärrykseni ei riittänyt kertomaan, mistä nuo säästöt pitäisi ottaa. Koulusäästöistä edes pieni summa saatiin siirrettyä keskushallintoon.
Syksyä varten täytyy tutkia talousarvio tarkasti. Vihreillä täytyy olla esitys, jossa nuo säästöt löytyvät muualta, ettei lasten ja vanhusten palveluihin tarvitse enää koskea.
Utopistisia esityksiä ei kannata esittää ja niistä äänestyttää. Täytyy ehdottaa jotain sellaista, joka on toteutettavissa. En halunnut lopulta maanantainakaan äänestää sellaisen ehdotuksen puolesta, jota ei voinut toteuttaa, vaikka se olisikin näyttänyt hyvältä kaupunkilaisten mielestä ja tuntunut hyvältä itsestä.

Monday, March 30, 2009
Säästöt ja leikkaukset
Tänä iltana olen menossa valtuustoon tekemään 1,586 miljoonan euron säästövaatimusta kaupungin toimialoille.
Olen pitkän kiemurtelun jälkeen ymmärtänyt, että nämä säästöt on pakko tehdä.
Sydän kipeänä on pakko hyväksyä, että monesta itselle tärkeästä kohdasta täytyy leikata. Ymmärrykseni kun ei riitä kertomaan, mistä se leikkaus sitten pitäisi tehdä.
Ilmastonmuutosta voi hidastaa säästötoimenpiteillä.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: nyt on loistava mahdollisuus kohdistaa säästötoimenpiteet niin, että tehdään samalla ilmastoystävällisempiä ratkaisuja.
Siihen suuntaan on mentävä joka tapauksessa, joten säästämistavoitteissa suunta kannattaa pitää.
Säästetään materiasta, ei ihmisistä.
Suuntaviittana kaikilla toimialoilla voisi olla se, että pyritään säästämään hankinnoissa ja energiankulutuksessa, materiassa. Otetaan se ensisijaiseksi tavoitteeksi ja mahdollisimman vähän leikataan kaupunkilaisten hyvinvointia.
Ja koska emme säästä vain vuoden 2009 tarpeisiin vaan pitkälle tulevaisuuteen, rakennetaan ennaltaehkäisyä kaikkiin toimialoihin.
Tuhlaamattomuus uudeksi arvoksi.
Kaikilla toimialoilla pitäisi ottaa säästötoimenpiteiden sisällöksi tuhlaamattomuus.
Eletään vaatimattomammin. Tehdään säästöjä myös pienillä teoilla. Isossa kaupungissa niistäkin syntyy isoja säästöjä.
Esimerkiksi:
*Lopetetaan paperin tuhlaaminen.
Nyt on se kohta, jossa pitää miettiä ne vaihtoehdot ja ryhtyä käyttämään niitä.
*Lopetetaan liika lämmittäminen kaikissa kaupungin tiloissa. Toivon, että koululaisetkin voisivat mieluummin saada vähän kylmemmässä luokassa energialamppujen valossa taideaineiden opetusta ja ympäristökasvatusta.
*Suljetaan tietokoneet silloin, kun niitä ei käytetä.
*Säästetään energiaa kaikin mahdollisin tavoin.
Seurataan säästöjen vaikutuksia ja korjataan virheet.
Emme voi vain heittää säästövaatimuksia ja todeta, että vastuumme päättyi siihen.
Kuka seuraa säästöjen vaikutuksia?
Miten saamme tietää niistä?
Ilmiselvät virheet täytyy voida korjata.

Subscribe to:
Posts (Atom)