PEDAGOGISESTA JOHTAMISESTA

”Taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän mukaisen opetuksen tavoitteena on luoda edellytyksiä hyvän musiikkisuhteen syntymiselle ja musiikin itsenäiselle ja elämänikäiselle harrastamiselle. Tavoitteena on myös tukea aikuisten omaehtoista musiikin harrastamista.

Opetuksen tavoitteet muodostuvat oppilaiden henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta, ja opiskelussa korostuvat musiikin harrastamisen ilo ja oppilaan vapaus toteuttaa itse- ään oman kokemisen ja tekemisen kautta. Opetuksen tulee edistää luovuutta ja sosiaalisia taitoja.

Musiikin yleisessä oppimäärässä on tärkeää yhdessä opiskelu ja oppiminen sekä yhteismusisointi, johon yksilöopetus antaa valmiuksia.

Tehtävänä on kansallisen musiikkikulttuurin säilyttäminen elinvoimaisena sekä sen kehittäminen antamalla opiskelijoille laaja-alaista musiikillista yleissivistystä. Tärkeää on myös vuorovaikutus muiden musiikinopetusta ja muuta taideopetusta antavien oppilaitosten ja tahojen kanssa.”

(Taiteen perusopetuksen
yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2005, musiikki)

Musiikkikoulussa, jossa annetaan taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaisesti,  pitäisi kouluttaa opettajat aivan uudestaan. Soitonopettajaksi koulutetulla on yleensä toiveena päästä opettamaan lahjakkuuksia, jotka innokkaasti etenevät tasolta toiselle. Heidän omat oppimiskokemuksensa ovat laajan oppimäärän opinnoista. Nämä opettajat tulevat opettamaan myös yleistä oppimäärää. Ja heidän pitäisi ottaa aivan uusi asenne opettamiseen. Ei niin, että jännityksellä odotetaan, millaisin pistein valitun oppilaan saa opetettavakseen, kuinka hän edistyy, kuinka häntä saa kannustaa ammattiopintoihin.

Ajatuksen pitäisikin olla: Tämä lapsi haluaa soittaa. Hyvä on, minä opetan. Viis siitä, kuinka hyvät edellytykset ja lähtökohdat hänellä on.  Mennään yhdessä eteenpäin ja katsotaan, mitä tästä syntyy.

Tällaisen koulun rehtorin pitäisi siirtää nämä ajatukset uusille opettajille.  Jotkut oivaltavat jutun heti. Toisilla se vie aikaa. Ja lopulta on opettajia, jotka eivät vain pääse irti lahjakkuusajattelusta. Jotkut suorastaan pelkäävät irrottautua siitä, että musiikin tekeminen kuuluu musikaalisille. Vähemmän musikaaliset kelpaavat yleisöksi heille.

Yleiseen oppimäärään valmentavat koulut ovat usein pieniä, kannatusyhdistysten ylläpitämiä kouluja. Ne eivät saa valtionapu. Kaikki eivät saa tukea kotikunnaltakaan. Kaikki toiminta rahoitetaan lukukausimaksuilla.  Rahaa ei löydy myöskään opettajien kouluttamiseen.  Opettajat työskentelevät helposti niiden oppien ja ajatusten mukaan, mitkä ovat lähtöisin omista opintoajoista.

Ainoat tilanteet, missä asenteita voi pikkuhiljaa ohjata oikeaan suuntaan, ovat opettajien yhteiset tapaamiset.  Rehtorin täytyy olla vakaasti asiansa takana ja osata selittää koulun arvomaailmaa kerta toisensa jälkeen uskottavasti. Paras tilanne on silloin, kun suurin osa opettajista ymmärtää tehtävänsä ja tukee viestiä.

Susanna Mälkki pelkäsi, että lasten ja nuorten määrätietoinen klassinen musiikkikasvatus rapautuu (HS 8.9.2013). Musiikkiopistoihin laajaa oppimäärää opiskelemaan ajautuu lapsia ja nuoria, joille ei synny intohimoista suhdetta musiikkiin. Heille täytyy etsiä vaihtoehtoisia tapoja selvitä opinnoista, viedä opintoja kevyempään suuntaan. Toisaalta laajan oppimäärän ulkopuolelle jää paljon lapsia, jotka heittäytyvät musiikkiopintoihinsa koko sydämellään, käyttävät harrastukseensa paljon aikaa. Siitä tulee heille elämän tärkein asia. Musiikkiopistojen pääsykokeita täytyisi muuttaa radikaalisti, jotta oikeat oppilaat löytäisivät paikkansa.

Yleinen oppimäärä voi ottaa suojiinsa ne, jotka haluavat harrastaa, mutta eivät välttämättä kurinalaisesti ja päämäärätietoisesti. Myös sopivat opettajat täytyisi saada kumpaankin oppimäärään.  Pedagogisen johtamisen tärkeä osa on myös onnistunut rekrytointi.