Total Pageviews
Tuesday, September 30, 2008
Vaalikonekummallisuuksia
Päätin mennä sitten äänestäjänä vastaamaan Keski-Uusimaan koneeseen. Täytin vastaukset, enkä tietenkään aivan tarkasti muistanut, kuinka ehdokkaana vastatessa mitäkin kysymystä painotin.
Ja niinhän siinä kävi, että Roope Berg tuli minun ykkösehdokkaakseni. Itse olin toisena.
Menin tutkimaan Roopen vastauksia ja yllätyin. Roope oli vastannut vain ensimmäiseen kysymykseen: Pitäisikö vaalirahoitus olla avointa? Loput 19 olivat vastaamatta kokonaan. Niinpä kaikki, jotka vastaavat ensimmäiseen kysymykseen samalla tavalla kuin Roope, saavat hänet ykkösehdokkaakseen 100 prosentin täsmäyksellä. Seuraaviksi tulevat ne, joilla kaikkiin 20 kysymykseen vastanneena on lähinnä yhtä monta samaa vastausta.
Roope ei varmaankaan ole laskelmoinut, vaan vastaaminen on vain jäänyt kesken. Vaalikoneessa on vikaa, jos perusteena parhaan ehdokkaan löytymiseen voi olla vain yhteen kysymykseen samalla tavalla vastaaminen. Eihän siinä mitään vikaa tietysti ole, jos se on ainoa ja tärkein kysymys, millä perusteella ehdokkaansa haluaa valita.
Sunday, September 21, 2008
Tuusulanjärveen uimaan
Kesällä 1998 syntyi Pro Tuusulanjärvi –liike. Keräsimme 8643 nimeä adressiin järven puolesta. Kun ojensimme adressin ympäristöministeri Pekka Haavistolle, saimme kuulla, että valtio myöntää rahaa kunnostustoimiin. Ja Järvenpää ja Tuusula ryhtyvät korjaamaan järven tilannetta. Työ alkoi oikeasti, lopultakin.
Suurin syy järven tuhoutumiseen oli Järvenpään kaupungin sinne laskemat jätevedet. Tämä ongelma on poistunut, mutta edelleenkin järveen valuu likavesiä maatalouksista ja viemäröimättömistä talouksista.
Järveä on hapetettu. Hoitokalastuksella on vähennetty särkikaloja, jotka pöyhivät järven pohjaa ja nostavat ravinteita ylemmäs. Ne ruokkivat siis sinilevää touhuillaan. Rantakasvillisuutta on niitetty. On rakennettu kosteikkoja, jotka imevät rannoilta valuvat rasitteet. Tuloksia on syntynyt. Kasvit, joita järvessä on tavattu viimeksi 50-luvulla, ovat palanneet. Muistan uineeni järvessä, jossa kädet upposivat heti näkymättömiin. Nyt näen käteni ja parhaimmillaan melkein metrin syvyyteen.
Järven ravinnekuormitus on kuitenkin edelleen suurempi kuin mitä järvi kestää. Työn täytyy jatkua.
Me järven rannalla asuvat olemme vastuussa järvestämme. Kukaan muu ei sitä pelasta, kenellekään muulle se ei ole tärkeä. Voimmeko tunnustaa lapsillemme ja heidän lapsilleen, että annoimme viimeisen mahdollisuuden valua hukkaan?
Milloin mennään yhdessä uimaan?
Sunday, September 14, 2008
Ondaatje: Divisadero
Ensimmäisellä kerralla päästessäni loppuun olin hämmentynyt ja pettynyt, vihainen kirjailijalle, joka jätti minut siihen. Tunsin samaa tuskaa kuin kirjan henkilöitten täytyi tuntea joutuessaan luopumaan ihmisistä, saamatta tietää, miten heille on käynyt.
Toinen lukeminen avasi aivan uuden ymmärryksen. Kirjan rakenne on ihmeellinen spiraali. Samat aiheet, tapahtumat, samantyyppiset henkilöhahmot kertautuvat aina uudessa aikakaudessa, uudessa ympäristössä ja tilanteessa. Samantapaiset tapahtumat ja tunteet vahvistavat toisiaan. Päähenkilö Anna elää ne kaikki läpi ensin omassa elämässään, sitten miesystävänsä muistoissa ja vanhan kirjailijan päiväkirjoissa. Äidit, isät, lapset; pakomatkat, kaipaamiset, löytämiset ja menettämiset. Aina ja kaikkialla joku elää niissä hetkissä.
Kirjan henkilö Anna kuvaa koko kirjan ydinajatuksen: "Taipumus palata menneisiin tapahtumiin on kuin villanella-laulu, joka ei suostu etenemään lineaarisesti, vaan kiertelee ja kaartelee tuttujen hetkien ja tunteiden ympärillä. Vain uudelleen lukemisella on merkitystä, sanoi Nabokov.[...] Me elämme keskellä lapsuudesta kumpuavia muistoja, jotka ryhmittyvät ja kaikuvat halki koko elämämme, aivan kuten lasinsirpaleet kaleidoskoopissa ilmaantuvat aina uusina muotoina, muistuttavat laulua kertosäkeineen ja loppusointuineen ja jäsentyvät yhdeksi ainoaksi yksinpuheluksi. Elämme alituisesti omien tarinoidemme toisintojen keskellä, kerrommepa mitä tarinaa tahansa." (Ondaatje 2008, 160)
Enää en ole hämmentynyt, enkä pettynyt. Olen hiljaa ja haltioissani.
Ondaatje, Michael 2008: Divisadero. Suom. Juhani Lindholm. Otava.
Monday, September 1, 2008
Tavallisia ihmeitä novellipiirissä
Meitä on neljä naista, jotka olemme tavanneet yhteisessä novellipiirissä jo 18 vuoden ajan. Olemme eri aloilta, kaksi musiikin ammattilaista, psykiatri ja sosiaalityöntekijä. Kun aloitimme, lapsemme olivat pieniä, eikä mitenkään ollut mahdollista, että ehtisimme lukea kaikki saman kirjan joka kuukausi. Siksi valitsimme novellit. Tapaamme toistemme kodeissa neljä kertaa syksyllä ja neljä keväällä. Se, jonka luona olemme, lukee yhden tai useampia novelleja ja keskustelemme niistä.
Tällä kertaa olimme siis meillä ja luin kolme Carol Shieldsin novellia kokoelmasta Naamiaispuvut (2000). Kokoelma on julkaistu suomeksi teoksessa Tavallisia ihmeitä. Novellit olivat nimeltään Peilit, Uutta musiikkia ja Puuttuva kirjain.
Ja ihastuttavan tavallisia tarinoita Shields osaakin kertoa. Hän kirjoittaa tavallisenoloisista naisista (jotka ovat kuitenkin usein kirjailijoita tai tutkijoita). Heidän miehensä ovat usein vähän värittömiä ja naisiaankin tavanomaisempia (silti usein kirjailijoita myöskin). Naisten rikasta ja moninaista, koko ajan laajentuvaa maailmaa Shields kuvaa taitavasti. Vaikka moni novelli on kirjoitettu miehen äänellä ja hänen näkökulmastaan katsottuna, tuntuu, ettei miehen monipuolinen maailma pääse näkyviin ollenkaan. Naiset heräävät elämänsä kukoistukseen keski-iän alkaessa ja lasten kasvaessa, miehet lakastuvat ja kaventuvat ikäviksi tylsimyksiksi. Naisista tulee toimijoita, miehistä tarkkaijoita. Näin käy Shieldsin novelleissa, ei kai kuitenkaan oikeassa elämässä. Vai eikö uuteen mittaan kasvava nainen näe miehestään muuta kuin häipyvän varjon?
Shields, Carol: Tavallisia ihmeitä (2008). Alkup. The Collected Stories. Otava.
Saturday, August 30, 2008
Moniuloitteinen kokemus: Next of Kin
Tero Saarisen esitysten jälkeen on tapana, että Saarinen ja muutama esiintyjä istuvat lavalle yleisön eteen vastaamaan kysymyksiin. Se on hieno tapa, joka voisi yleistyä enemmänkin. Kokemuksen jakaminen esiintyjien kanssa tuo täyteläisen lisän tapahtumaan.
Oli mukavaa istua esityksessä vierekkäin lasteni, Pekan, Kaisan, Marian ja Joonaksen kanssa. Oli mukavaa istua viinilasilliselle ja keskustella nähdystä. Monella tavalla siis tärkeä tapaus.
Monday, August 25, 2008
Rakennustelineitten kokoamista (jatko-osa)
Vertasin aikaisemmin maalaustelineitä pianonsoiton perusteisiin. Telineessä on neljä jalkaa, ja niiden täytyy olla tasapainossa ja vakaita. Soittamisessakin on neljä pylvästä, joiden varaan kaikki rakentuu.
Ensimmäinen niistä on hyvä soittotekniikka. Soittaja tarvitsee vahvat, näppärät sormet, jotka liikkuvat sopivalla tavalla. Niiden kehittämiseen on olemassa sormiharjoituksia ja asteikkosoitto kehittää sormitekniikkaa ja koskettimiston hallintaa merkittävällä tavalla. Siispä asteikkoja soittamaan!
Toinen pylväs on korvien avaaminen musiikin kuuntelemiselle. Musiikin kuuntelu muutenkin kuin vain taustana. Kappaleen rakenteiden etsiminen, korvien suuntaaminen siihen, mitä tapahtuu syvemmällä kappaleessa, ei vain pinnassa. Ja ennen kaikkea oman soittamisen kuunteleminen. Silmät kiinni soittaminen on hyvä apu siihen, että voi keskittyä siihen, millaisen äänen pianosta tuottaa. Miten kauniilta oma soitto kuulostaa.
Kolmas rakennustelineen pylväistä on hyvä nuotinlukutaito. Se on edellytys etenemiselle. Jokainen pienikin pätkä, jonka luet nuoteista, kehittää nuotinlukutaitoa. Nuotinluku edistää nuotinlukua. Joka päivä kannattaisi lukea edes pieni pala uutta kappaletta.
Neljäs tasapainon tuova pylväs on musiikista nauttiminen. Musiikin kuuntelusta nauttiminen, soittamisesta nauttiminen. Pianosta pitäisi tulla hyvä rakas ystävä. Eikä vain omasta kotipianosta, vaan aina kun pianonsoittaja näkee koskettimet, hän huomaa:
- Siinähän on minun ystäväni!
Soittamisesta kannattaa opetella nauttimaan.
Ja kun nämä telineet ovat vakaasti pystytetty, voikin sitten jatkaa huolettomasti soittotaidon hankkimista ja siinä kehittymistä.
Thursday, August 21, 2008
Kuinka junassa ostetaan lippu?
En siis onnistunut pysäyttämään lipunmyyjää Ymmärrän kyllä, että vastuuta kantavana matkustajana minun olisi pitänyt juosta perään ja yrittää saada lujaa vauhtia etenevä konduktööri kiinni. En tehnyt niin, vaan odotin, tulisiko hän takaisin. Sain odottaa kauan. Vasta Tikkurilan jälkeen pääsin ostamaan lippua.
Ihmettelenpä miten minua ujommat ihmiset selviävät lipunostotehtävästä. On uskallettava kiinnittää koko vaunun huomio itseensä hihkumalla konduktööriä pysähtymään. Ehdotan lipunmyyjille uutta tapaa. Saapuessaan junavaunuun, konduktööri voisi isolla äänellä sanoa:
-Junalippuja, olkaa hyvä.
Ja hän voisi toistaa sen pari kertaa, kun hän rauhallisesti kulkee vaunun päästä toiseen. Näin myös ujot ja hitaat voisivat turvallisesti matkustaa junalla. Konduktöörit eivät kai ole ujoja. Hitaita he eivät ainakaan ole.