Pietarin portaat

Kävin Pietarissa. Ihmettelin sitä portaiden määrää, mitä siellä joutuu kiipeämään. Stockmannin tavaratalossakaan Nevski Prospektilla ei ollut liukuportaita. Ei muuallakaan. Hotellissa oli vain yksi hissi, joka meni aina jonnekin muualle kuin siihen kerrokseen, jossa odotin. Melkein kuin painajaisunessa. Onneksi olen reipas portaiden käyttäjä, eikä tarvinnut kiivetä kuin kuudenteen kerrokseen. Jalkakäytävien reunat olivat paikoin yli 10 cm korkeat. Ei todellakaan esteetön kaupunki.

Kielikin muuttuu esteeksi. Englantia puhuttiin yllättävän vähän. Osa hotellin työntekijöistä ei puhunut englantia, onneksi löytyi kuitenkin aina joku osaaja. Stockmannin kassa ei puhunut englantia. Ja hankalin tilanne syntyi kirjakauppa Cafe Singerissä, kun vartija otti minut kiinni ja halusi tarkastaa ostokseni. Eikä hänkään puhunut englantia. Moni englantia osaamaton myyjä käyttäytyi epäystävällisen tuntuisesti. Ehkä pelko siitä, ettei ymmärrä ja tule ymmärretyksi aiheutti sen.

Swengin taloa ei suojeltu (kaupunkikehityslautakunta 7.2.2013)

Ensimmäinen historiallinen Järvenpään kaupunkikehityslautakunnan kokous on ohi. Hyväntuntuinen porukka, asiallista ja viisasta keskustelua käytiin. Meillä on innostava ja innostunut esittelijä, kehitysjohtaja Minna Karhunen ja asialleen omistautunut pätevä virkamieskunta. Tuntuu hyvältä.

Ensimmäinen kokous oli pitkä. Suurimman keskustelun aiheutti Perhelän kulmatalon, ns. Swengin talon kohtalo. 50-luvun talossa toimii Swengi-niminen ravintola, joka on erityisesti kulttuuriväen suosiossa. Talon puolesta on syntynyt kansanliike, yli 3000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen talon säilyttämisen puolesta.

Talo on perustettu paalujen varaan. Ne ovat tällä hetkellä tutkimuksen mukaan kunnossa, mutta on epävarmaa, kuinka ne uusissa olosuhteissa (ympäröivien rakennusten ja teiden rakentaminen) saadaan säilymään. Lisäksi maaperä on pahasti saastunut vanhan huoltoaseman öljyjätteistä. Talon kunnostustarve on ilmeinen. Peruskorjauksen suuruudeksi arvioidaan 4,4 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa.

Uudenmaan maakuntamuseo ja ELY-keskus suosittelevat talon suojelemista. Kulttuuriarvot ovat kiistämättömät. 

Toivoisin, että Järvenpään kaupunkikuvassa säilyisivät kaikki kerrokset. En halua, että kaupunki näyttää siltä, kuin se olisi rakennettu vuonna 2020. Sillä perusteella kannatin talon suojelemista ja kunnostamista. 

Öljysuojelurahasto ja ympäristöministeriö rahoittavat vanhojen huoltoasemien maaperän puhdistamista ns. jaska-hankkeella. Sen hakuaika ei ole vielä, eikä ELY-keskukselta ole saatu vielä lausuntoa siitä, olisiko tämä kohde hankkeeseen sopiva. 

Talo voisi kunnostettuna olla musiikkiopiston tilatarpeen ratkaisu, tai siellä voisi olla erilaista kulttuuritoimintaa. Myös pienet liikkeet voisivat käyttää sitä.

Ehdotin Ossi Kamisen kannattamana, että talo suojeltaisiin ja säilytettäisiin. Meni äänestykseen. Talon säilyttämisen puolesta äänestivät Saarikorpi, Kaminen, Sari Holi ja Jarkko Wallenius. Hävisimme äänestyksen. Molemmille kannoille oli vahvat perusteet. 

Silti, en haluaisi olla se. joka hävittää Järvenpään historian. Sitä ei saa koskaan takaisin. 

Terho Pursiainen: Messias ja Sikamessias

Terho Pursiaisen kirjoitus Helsingin Sanomissa 24.12.2004

Messias ja Sikamessias

Vuodesta toiseen ihmettelen, kuinka joulun kaksi kovin erilaista tarinaa mahtuvat suomalaiseen jouluun sulassa sovussa. Toinen on pelkkä satu. Toinen on legenda. Kertomuksissa on hämmentävän paljon yhteistä. Perusviesti on kuitenkin räikeällä tavalla erilainen. Jos milloinkaan, jouluna kaksi kulttuuria törmää toisiinsa.

Jouluyön legenda kertoo Messiaasta, Jeesus-lapsesta. Paimenet kuuntelevat enkelten konserttia niityllä. Itämaan tietäjät tulevat kumartamaan vastasyntynyttä. Legenda kehottaa ymmärtämään, että elämä on paljon enemmän ja paljon syvempää kuin miltä se näyttää.

Joulun satu kertoo Joulupukista, Korvatunturilla elelevästä porhosta, jonka punapipoinen vakoilurengas tirkistelee huoneisiin verhojen raoista ja raportoi päämajaan pikkuväen käytöksestä kautta maan. Korvatunturin mafia on järjestelmän palveluksessa. Sen tehtävänä on pelotella ja lahjoa lapset tottelemaan. Uunit ovat monissa kodeissa kuumina, kun porsaita uhrataan Sikamessiaalle.

Joulupukkikulttuurissa tottelemistotalitarismiin liittyy tavaranpalvonta, mammonismi. Lapset laskevat, montako yötä on vielä siihen, että päästään käsiksi lahjapaketteihin.

Yksi kulttuurin piirre on simputus. Kaikki aikuiset tietävät, että Joulupukki ei ole totta. Kun lapset varttuvat, he alkavat epäillä. Jopa vuosien ajan usko ja epäusko vuorottelevat tuskallisesti. Aikuiset eivät auta, vaan katselevat naureskellen. Lopulta lapsi varmistuu asiasta. Ei ole tarkoituskaan, että hän rientäisi auttamaan kohtalotovereitaan ja kertoisi totuuden toisille lapsille. Hänen odotetaan liittyvän aikuisten salaliittoon. Hymy suupielessään hän tarkkailee pienempiä lapsia. Milloin he saavat varmuuden totuudesta?

Voiko kukaan kokea olonsa yksinäisemmäksi kuin se lapsi, joka tajuaa, että kaikki muut ovat tienneet, mutta minun on annettu uskoa?

Joulupukki-simputus tuhoaa uskontoa. Kuinka lapsi ei muka yhdistäisi toisiinsa legendaa Messiaasta ja satua Sikamessiaasta? Hänen on ajateltava, että molemmissa on kyse samanlaisesta uskottelemisesta. Lapsen usko Joulupukkiin ei voi romahtaa ilman, että myös legenda menettää uskottavuutensa. Miksi siis nekin vanhemmat, joilla on oma kristillinen vakaumus, pitävät yllä Joulupukki-kulttia? Mikseivät he nouse kapinaan Sikamessiasta vastaan?

Sikamessias vahingoittaa myös yhteiskuntaa. Se opettaa vääriä arvoja. Se viettelee sietämään sitä, että ihmisiä pidetään kurissa ja hallitaan valheella. Se suosii sisäpiirikulttuuria. Sisäpiiri on jokainen piiri, mistä toisia nauretaan ulos. Joulupukki edistää ajatusta, että tärkeintä elämässä on se, kuinka paljon ja mitä saa.

Eikö kritiikkini osu yhtä lailla jouluyön legendaan? Eihän se voi pitää historiallisesti paikkaansa. Silti sitä julistetaan kuin tosiasiaa. Aikuiset ihmiset tietävät – tai ainakin heidän pitäisi tietää – tämän. Miksei asiaa saa sanoa ääneen?

Ihmiset on opetettava ymmärtämään uskonnon äidinkieltä. Elämä on salaisuus, joka ei ole ilmaistavissa arjen kielellä. Siitä on puhuttava vertauksin. Legenda ei ole samanlainen tosiasia kuin aikataulut ja lujuuslaskelmat. Se voi silti olla todempia kuin kovimmatkaan tosiasiat. Se voi olla yhtä tosi kuin runoilijan rakastetulleen kirjoittama runo, joka monin hehkein kuvin täsmentää, kuinka paljon runoilija tätä rakastaa.

Kristillisen kasvatuksen perusongelmana on, kuinka auttaa lasta ymmärtämään uskonnon äidinkieltä sitä mukaa kuin hän edellytyksensä siihen kypsyvät. Jos hän ei opi, hän menettää legendaan kätketyn totuuden.

Avoimuus paikallisessa päätöksenteossa

1    Puheenvuoroni vihreiden puoluevaltuuskunnassa Helsingissä 24.11.2012:

      Vihreät menivät kunnallisvaaleihin avoimuus kärkenään. Nyt uudet valtuustot, lautakunnat  ja kunnanhallitukset aloittavat työnsä. Kaikki ei saisi jäädä vain puheeksi. Miten avoimuutta nyt sitten viedään päätöksentekoon?

Käytännöt eri kunnissa ovat hyvin erilaisia. Käytän esimerkkinä Uudellamaalla sijaitsevaa kaupunkia, jonka nimi alkaa J.llä. Kaupunginhallituksen kokouspäivästä, maanantaista, suurin osa käytetään iltakouluun, jossa käsitellään valmisteilla olevia asioita.  Varsinainen päätöksenteko vie kokousajasta vain pienen osan, koska asiat on yleensä käsitelty iltakouluissa jo moneen kertaan.

Mutta. Kaupunginhallituksen jäsen ei saa kertoa edes omalle valtuustoryhmälleen iltakouluasioista tai kokouksessa käydyistä keskusteluista. Kertoa saa vain siitä, mikä on pöytäkirjassa mainittu.

Varmasti monissa kunnissa vihreät lukevat innolla kuntalakia ja yrittävät tutkia, mitkä ovat lain rajat avoimuudelle.  Lakiahan emme ehkä halua rikkoa. Monissa kunnissa otetaan yhteyttä Kuntaliiton lakimiehiin ja saadaan erilaisia vastauksia. Monissa kunnissa metsästetään tietoa siitä, miten käytännössä valtuuston kokoukset saadaan kuvattua ja kuntalaisten nähtäväksi. Ja mitä se maksaa (kun virkamiehet kertovat sen olevan käytännössä mahdotonta ja liian kallista).

Voisimmeko yhdessä jakaa tämän tiedon? Missä ne rajat kulkevat ja mitä rajoja voisi potkia?

Perheet tarvitsevat tukea

Jokaisella lapsella on oikeus aikuisen aikaan ja huomioon. Päivähoidon ja peruskoulun hyvästä tasosta ja aikuisten määrästä niissä on pidettävä huoli. Mutta lapset tarvitsevat myös muuta kuin panostamista varhaiskasvatukseen ja kouluun. Suurin osa lapsista, jotka näkevät ja kokevat väkivaltaa, kokevat sitä kotonaan, paikassa missä kukaan ei voi auttaa. Väkivaltatilanteisiin liittyy usein päihteiden käyttöä tai uupumista vanhempana olemiseen.

Perheet tarvitsevat tukea. Yhden huostaan otetun lapsen vuosikustannuksella hänen perheensä olisi voinut saada perusneuvolapalvelua useammin kuin joka toinen viikko koko varhaislapsuuden ajan.

Peruskoulussa täytyy asioiden olla kunnossa, mutta niin täytyy olla kodeissakin.

Kirjotus Keski-Uusimaan Vaalikynään 30.9.2012. Lehti ei koskaan julkaissut kirjoitusta.

D-vitamiinihässäkkä

Meistä moni uskoo siihen, ettei saa D-vitamiinia tarpeeksi täällä pimeässä syksyisessä Suomessa. Siksi ostamme hyvässä uskossa vitamiinimme purkissa. Nyt kuitenkin tutkimus kertoo, ettei siellä purkissakaan ole vitamiinia tarpeeksi. Kaikkein hurjinta on se, ettei meille vitamiinittomille kerrota, missä purkissa voi ostaa D-vitamiinia ja mitkä purkit kannattaa palauttaa apteekkiin. Tällaista on elää pimeässä syksyisessä Suomessa.

JÄRVENPÄÄSTÄ PYÖRÄILYN MALLIKAUPUNKI

 Kypärä päähän ja matkaan pyörällä kohti työpaikkaa. Asun Järvenpäässä, joka on  pyöräilijän unelmakaupunki, ainakin voisi olla. Täällä etäisyydet ovat lyhyet, juuri pyörämatkan mittaiset. Unelmakaupungista puuttuu kuitenkin vielä jotain.

Keväällä pyörätiessä on isoja avonaisia haavoja. Pahoja vahinkoja on sattumaisillaan joka päivä, kun etupyörä hurahtaa rakoon ja pyöräilijä lentää katuun. Toivottavasti kuitenkin kypärä päässään. Kevyen liikenteen väylien kunnossapidon pitää olla etusijalla katujen kunnostuksessa.

Talvella joudun puskemaan pyörääni läpi kinosten, vaikka autotie onkin jo aurattu. Pyörätiet pitää avata ensimmäisenä. Meidän asukkaiden täytyy myös tietää, mitkä reitit aurataan ensiksi, jotta tiedämme mistä kannattaa pyörällä yrittää asemalle silloin kun tiet ovat tukossa.  

Sadesäällä puen päälleni sadeviitan, joka on asemalle tullessani likomärkä. Sullon kassiini kypärän ja märän viitan ja kuljetan niitä mukanani koko päivän. Illalla palaan pyöräni luo ja joskus totean, että pyörää on pahoinpidelty, ehkä se on jopa varastettu.

 Aseman läheisyyteen tarvitaan kunnollinen pyöräparkki. Paikka, johon pyörän saa suojaan vartioituun tilaan. Paikka, jossa on mahdollisuus varata lukittu kaappi sadeviitalle ja kypärälle ja muille ylimääräisille tavaroille, jotka autoilija jättää autoonsa odottamaan.  

Tehdään Järvenpäästä pyöräilijän unelmakaupunki.

Kirjoitus Vihreässä vaalilehdessä (Vihreä valo) lokakuussa 2012