Rakennustelineitten kokoamista (jatko-osa)

Talon maalaamiseen siis tarvitaan rakennustelineet. Telineiden pystyttäminen on tarkkaa ja tuskaisaakin hommaa. Mutta kun ne ovat pystyssä ja tukevasti tasapainossa, maalaustehtävät sujuvat helposti.

Vertasin aikaisemmin maalaustelineitä pianonsoiton perusteisiin. Telineessä on neljä jalkaa, ja niiden täytyy olla tasapainossa ja vakaita. Soittamisessakin on neljä pylvästä, joiden varaan kaikki rakentuu.

Ensimmäinen niistä on hyvä soittotekniikka. Soittaja tarvitsee vahvat, näppärät sormet, jotka liikkuvat sopivalla tavalla. Niiden kehittämiseen on olemassa sormiharjoituksia ja asteikkosoitto kehittää sormitekniikkaa ja koskettimiston hallintaa merkittävällä tavalla. Siispä asteikkoja soittamaan!

Toinen pylväs on korvien avaaminen musiikin kuuntelemiselle. Musiikin kuuntelu muutenkin kuin vain taustana. Kappaleen rakenteiden etsiminen, korvien suuntaaminen siihen, mitä tapahtuu syvemmällä kappaleessa, ei vain pinnassa. Ja ennen kaikkea oman soittamisen kuunteleminen. Silmät kiinni soittaminen on hyvä apu siihen, että voi keskittyä siihen, millaisen äänen pianosta tuottaa. Miten kauniilta oma soitto kuulostaa.

Kolmas rakennustelineen pylväistä on hyvä nuotinlukutaito. Se on edellytys etenemiselle. Jokainen pienikin pätkä, jonka luet nuoteista, kehittää nuotinlukutaitoa. Nuotinluku edistää nuotinlukua. Joka päivä kannattaisi lukea edes pieni pala uutta kappaletta.

Neljäs tasapainon tuova pylväs on musiikista nauttiminen. Musiikin kuuntelusta nauttiminen, soittamisesta nauttiminen. Pianosta pitäisi tulla hyvä rakas ystävä. Eikä vain omasta kotipianosta, vaan aina kun pianonsoittaja näkee koskettimet, hän huomaa:
- Siinähän on minun ystäväni!
Soittamisesta kannattaa opetella nauttimaan.

Ja kun nämä telineet ovat vakaasti pystytetty, voikin sitten jatkaa huolettomasti soittotaidon hankkimista ja siinä kehittymistä.

Kuinka junassa ostetaan lippu?

Nousin junaan Järvenpään asemalta ja lähdin matkaan kohti Helsinkiä. Tällä kertaa löysin lipunmyyntivaunun heti. Istuin alas odottamaan konduktööriä, jotta voisin ostaa lipun. Tuli Kyrölä, tuli Kerava ja tarkkaavaisuuteni herpaantui hetkittäin. Onneksi en sentään uppoutunut kirjan lukemiseen. Keravan jälkeen konduktööri syöksähti ohitseni reipasta vauhtia. En ole ujo ihminen, mutta jostain syystä ääni takertui kurkkuuni, kun yritin hihkaista hänen peräänsä: "Hei".

En siis onnistunut pysäyttämään lipunmyyjää Ymmärrän kyllä, että vastuuta kantavana matkustajana minun olisi pitänyt juosta perään ja yrittää saada lujaa vauhtia etenevä konduktööri kiinni. En tehnyt niin, vaan odotin, tulisiko hän takaisin. Sain odottaa kauan. Vasta Tikkurilan jälkeen pääsin ostamaan lippua.

Ihmettelenpä miten minua ujommat ihmiset selviävät lipunostotehtävästä. On uskallettava kiinnittää koko vaunun huomio itseensä hihkumalla konduktööriä pysähtymään. Ehdotan lipunmyyjille uutta tapaa. Saapuessaan junavaunuun, konduktööri voisi isolla äänellä sanoa:

-Junalippuja, olkaa hyvä.

Ja hän voisi toistaa sen pari kertaa, kun hän rauhallisesti kulkee vaunun päästä toiseen. Näin myös ujot ja hitaat voisivat turvallisesti matkustaa junalla. Konduktöörit eivät kai ole ujoja. Hitaita he eivät ainakaan ole.

Tuomari Nurmio ja Hunajaluut

Olin perjantaina Tavastialla Tuomari Nurmion ja Honey B. & T. Bonesin keikalla. Honey B. esiintyi salanimellä Hunajaluut. Hieno yhdistelmä. Oli nautinto kuunnella vanhoja tuttuja kappaleita, jotka ovat pitkäksi aikaa jääneet vinyylipinoon ja kasettilaatikkoon omaan rauhaansa.

Oli jännittävää seistä eturivissä nuorison kanssa, joka oli nuorempaa kuin omat lapseni. Tuomari Nurmio kolahti heihinkin. Puolet porukasta oli kyllä omaa ikäluokkaani, mutta he seisoivat salin takaosassa.

Lähes kaksituntisen esiintymisrupeaman jälkeen kävelin tyytyväisenä asemaa kohti. Samalla laskin, että vain kolme kappaletta niistä kymmenistä oli sellaisia, joita en tunnistanut ennestään. Kovin pitkää keikkailu-uraa ei ole edessä, jos uutta musiikkia ei synny.

Rakennustelineitten kokoamista

Maalasin tänä kesänä poikani Joonaksen kanssa taloni. Se oli kova homma. Piti pestä seinät homepesuaineella ja huuhtoa hyvin. Piti raaputtaa irtoava maali pois ja se vasta olikin kovaa. Piti pohjustaa paljaaksi avautuneet paikat. Ja odottaa vuorokausi, että päästiin maalaamaan. Toista kierrosta ei sitten jaksettukaan maalata. Se tehdään ensi kesänä, jos siltä näyttää, että talo sitä kaipaa.

Talosta tuli vaaleamman keltainen ja tummanruskeat päätylaudat ja ikkunapuut muuttuivat valkoisiksi.

Kaikkein raskainta oli rakennustelineiden pystyttäminen. Olin vuokrannut noin kuusi metriä korkeat telineet, joissa ylin taso oli korkeudella 4,60 metriä. Ohjeen mukaan telineiden kokoamiseen menee kahdelta henkilöltä puoli tuntia. Ja video, jolta kävimme tiiraamassa, mikä taas meni pieleen, väittää, että teline on pystyssä 15 minuutissa. Meiltä meni ensimmäiseen kokoamiseen noin 15 tuntia.

Valmista telinettä pystyi sitten siirtämään seinältä toiselle. Tosin teline oli suunniteltu asfalttipihaa ajatellen. Meidän epätasaisessa pensasvoittoisessa pihassamme se oli aina jumissa jossain pensaassa tai kuopassa tai kivessä. Eikä telinettä meinannut millään saada niin tukevasti pystyyn, että sinne olisi uskaltanut sitten kiivetä. Viimeiselle seinälle teline oli pakko purkaa ja rakentaa uudelleen. Viimeinen rakentaminen onnistuikin sitten puolessa tunnissa! Niin olimme kehittyneet.

Ilman telinettä työ olisi ollut hankalaa. Kun tuskaisesti oli teline saatu oikeaan paikkaan tarpeeksi tukevasti pystyyn, itse työ sujuikin aika helposti. Vaikka raaputtaminen oli rankkaa, se oli paljon helpompaa kuin siellä, missä kurkoteltiin tikkailta.

Siinä puuhatessa mietin monta kertaa, että tässäpä oiva metafora moneenkin asiaan. Kun jaksat rakentaa telineet huolellisesti, hankalakin työ sujuu helposti. Vaikka nyt soittamisessa sitten. Jos jaksat tehdä sen kunnollisen pohjatyön (ennen kaikkea sormitekniikan, mutta myös korvien avaamisen musiikille), loppu onkin helpompaa.

Keskuskoulu ja vaihtoehdot

Sivistyslautakunnan kokous kesäkuun 17. päivänä oli haastava.

Tilanne on oikeasti hyvin hankala. Vastakkain Keskuskoulun lopettamisen kanssa on se, että kaikilta alakouluilta otetaan pois painotustunnit (Harjulan ja Anttilan ilmaisutaito, Kinnarin ympäristökasvatus, Keskustan kansainvälisyyskasvatus jne.), ja kaikilta kouluilta otettaisiin pois jakotunnit, jolloin opetusryhmien koot kasvaisivat joka koulussa. Keskuskoulun rehtorikin on lähettänyt hätähuudon tätä vaihtoehtoa vastaan. Tunteja pitäisi vähentää 150 tuntia viikossa, jotta vaadittu säästötavoite saavutettaisiin.

Keskuskoulun ihan rakennuksen ylläpitokulut ovat suuret ja siitä luopumisesta syntyisi iso säästö. Oppilaat sijoitettaisiin Kinnariin, Kyrölään ja Harjulaan. Siellä luokkakoot kasvaisivat, mutta jakotunneilla taas opetusryhmiä saataisiin pienemmiksi. Nythän lasten vähenemisen takia luokkakoot ovat kaikkialla aika pienet. Keskustan opettajat sijoitettaisiin muihin kouluihin niistä vapautuville paikoille. Opettajakulutkin vähenisivät viiden opettajan verran. Myöskin yhden rehtorin kulut vähenisivät. Keskuskoulun rehtorille löytyisi paikka muualta. Ja Keskuskoulun tiloja voisi käyttää työväenopisto, joka voisi kokonaan luopua ulkopuolisista vuokratiloista. Siinäkin syntyisi säästöä.

Suunnilleen näin asia lautakunnassa esiteltiin. Asiasta käytiin kiivasta keskustelua. Henkilökohtaisesti vastustin ennen kaikkea ryhmäkokojen kasvattamista jakotuntien poistolla ja painotusten hävittämistä, koska ne tuovat koulunkäyntiin mielekkyyttä ja viihtyvyyttä. Vastustaisin Keskuskoulun lopettamistakin, jos joku muu ratkaisu löytyisi, mutta se on mielestäni pienin paha tässä tilanteessa. Kysyinkin, eikö tätä vajetta voida rahoittaa muualta kuin sivistystoimen budjetista. Kuulemma ei voi.

Lautakunnassa ei päätetty lopettaa Keskuskoulua. Siellä annettiin Marju Taurulalle lupa tutkia sitä vaihtoehtoa. Asia tulee nähtäväksemme elokuussa. Lautakunta kieltäytyi vähentämästä viikkotunteja kouluista. Mielestäni koulun toimintamahdollisuuksiin ei pitäisi koskea ollenkaan. Budjetin supistaminen pitää tehdä muualta kuin sivistystoimen alueelta. Lapsista ja nuorista ei säästetä.

Soitonopetus musiikkipainotteisilla luokilla

Järvenpään musiikkiluokkien oppilaat ovat saaneet aiempina vuosina musiikkiluokkien tarjoamaa soitinopetusta musiikkiopistossa. Opetusta on annettu kolmannella ja neljännellä luokalla parhaimmillaan kai 20 minuuttia viikossa ja surkeimmillaan vain 10 minuuttia viikossa. Tuossa ajassahan ei kunnollista soitonopetusta voi antaa eikä saada, mutta onhan sekin jotain.

Pahin epäkohta soitonopetuksen antamisessa musiikkiluokkalaisille on ollut se, että iso osa soittotunneista on mennyt lapsille, jotka jo soittavat jotain soitinta musiikkiopistossa kaupungin osittain sponsoroimana. Heille on nyt tarjottu toinenkin soitin ja tällä kertaa ilmaiseksi.

Musiikkiluokalla on moni järvenpääläinen lapsi päässyt myöskin ensimmäistä kertaa soittoharrastuksen alkuun, ja muutamista on tullut jopa ammattimuusikoita. Musiikkiluokkien soitonopetus on ollut siis myös hyvin tärkeää, suorastaan korvaamatonta toimintaa.

Nyt musiikkiluokat jatkuvat musiikkipainotteisina ja samalla soitonopetus halutaan lopettaa. Musiikkipainotteisen opetuksen tärkeä osa on kuitenkin soittaminen ja yhdessä musisoiminen. Ilman yhteistä musiikin tekemistä, ei ole kunnollista musiikkipainotustakaan. Musiikkiryhmissä olevien lasten soitonharrastusta täytyy kaikin tavoin tukea. Niille, joilla soittotunteja ei vielä ole, niitä täytyy järjestää. Mielestäni musiikkipainotuksen valinneilla lapsilla täytyy ilman muuta olla etuoikeus silloin, kun niille lapsille, jotka eivät vielä soita kaupungin subventoimilla soittotunneilla, annetaan soittotunteja. Musiikin tekemisen kokemukset ovat välttämättömiä musiikkipainotteisilla koululuokilla.

Järvenpääläisten lasten mahdollisuuksia saada opetusta haluamassaan soittimessa ei saa heikentää. Päinvastoin soittamisen kokeilemista pitäisi laajentaa niillekin lapsille, jotka eivät ole päässeet mukaan musiikkipainotteiseen opetukseen koulussa.

Joukkoliikennekummallisuutta ja autonomistuskuvioita

Auto särkyi tammikuussa ja uusi on jäänyt ostamatta. Aiomme kokeilla, kuinka hyvin pärjäämme ilman autoa. Tähän mennessä ihmeen hyvin. Joukkoliikenne täytyy Järvenpäässä korvata omilla jaloilla ja polkupyörällä, mutta muualle pääsee sujuvasti. Hinnat ihmetyttävät kovin.

Olimme menossa mieheni kanssa Saarijärvelle. Junat ja bussit kulkevat kätevästi, mutta hinta ihmetyttää. Juna- ja bussiliput maksoivat meiltä kahdelta yhteensä 250 euroa. Koska aikataulut eivät ihan mukavasti sopineet suunnitelmiini, selvitin auton vuokraamisvaihtoehtoa. Kas kummaa. Teboililta saimme upouuden auton käyttöömme kahdeksi vuorokaudeksi 100 eurolla. Palatessa auto piti tankata ja bensaa meni 68 euron edestä. Kahden hengen matka vuokra-autolla tuli huomattavasti halvemmaksi kuin julkinen kyyti. Hämmästykseni on suuri. Ovatko kuljettajien palkkakulut niin suuret, että se nostaa lippuhintoja? Junassa ja bussissahan kulkee valtava määrä ihmisiä. Miten voi olla halvempaa se, että jokainen ajaa omalla autollaan?

Toinen mielenkiintoinen huomio on tämä:

Auton vakuutusmaksuilla vuokraa auton 8 päiväksi, autoveroilla 4 päivää lisää, katsastusmaksulla taas 1 päivä vuokra-autoilua. Kesä- ja talvirenkaiden vaihtomaksulla ajaa vuokra-autolla 2 vuorokautta. Kesä- ja talvirenkaiden hankintakululla käyttää vuokra-autoa ainakin 2 vuorokautta vuodessa. Pakollisten auton menojen hinnalla voi vuokrata auton 17 vuorokaudeksi vuodessa. Entäs sitten auton korjauskuluilla ja öljynvaihtomaksuilla ja vuosihuoltojen hinnalla? Miksi meillä on omat autot?