Total Pageviews

Tuesday, May 21, 2013

KAUPUNKIKEHITYSLAUTAKUNNAN KOKOUS 21.5.2013



Iltakouluasiana käytiin Vanhankylänniemen tilannetta.

Lautakunta halusi, että varsinainen niemi säilyy virkistyskäytössä, eikä sinne rtakenneta edes paljon toivottua siirtolapuutarhaa. Haarajoen siirtolapuutarhaa voidaan yleiskaavassa kasvattaa kolminkertaiseksi nykyisestä ja jos siirtolapuutarha halutaan Vanhankylänniemeen, lautakunta toivoi sitä sijoitettavaksi nykyisen terveysaseman toiselle puolelle, ei varsinaiselle virkistysalueelle.

Yhteinen tahto oli kuitenkin selvästi se, että niemi kunnostetaan kaikkien kaupunkilaisten käyttöön ja nimenomaan kaikkien käyttöön. Myös leirintäaluevaihtoehtoa toivottiin vielä selvitettäväksi. Rantaraitti toivottiin rakennettavan pian, jolloin alueelle tulisi miellyttäviä kävelyreittejä pusikoiden sijaan

Terveyskeskuksen ympäristöön hyväksyttiin asuntorakentamista. Asutusta voisi olla tiiviistikin. Peltonäkymää ei pidetty niin tärkeänä, että se pitäisi säilyttää. Enemmän kannatusta sai terveysaseman vanhan osan säilyttäminen. 

Lista-asiat:

 Koivukoski Oy rakentaa Vähänummentielle St. 1:ia vastapäätä teollisuuskiinteistön. Siinä aloittaa toimintansa italialainen yritys, joka rakentaa trukkien ja kaivureiden isoja osia. Yritys työllistää jopa 120 ihmistä. Toiminta käynnistyy noin vuoden kuluttua.

Lepolan Helmen asemakaava hyväksyttiin niin, että siihen lisättiin kattomateriaalitoiveeksi huopakatto. Olin jäävi pykälän kohdalla, koska mieheni on Lepolan Helmen hallituksessa.

 Ravintola Huilin maanvuokrasopimusta jatkettiin. Kaavamuutoksen myötä ravintola voi laajentaa sisätilojaan.

Perhelän kortteliin  keskustaan ja kävelykadun toiselle puolelle määrättiin rakennuskielto kahdeksi vuodeksi. Toiveena on, että omistajat eivät kunnostaisi rakennuksia tässä vaiheessa, kun tarkoitus on saada aikaan kaava, jolla keskustaan saadaan uusia rakennuksia, liiketiloja ja asumista.

VVO:n vuokra-asunnoille ei myönnetty vapautusta aravarajoituksista. Järbvenpäähän tarvitaan lisää vukra-asuntoja, joten entisiä ei voi vapauttaa vapaille markkinoille ja myytäväksi varsinkin, kun uusia ei ole tarkoitus rakentaa tilalle.

Lisäksi saimme kuulla MAL-aiesopimuksen toteutumisesta vuonna 2012. Järvenpään tavoite oli 430 uutta asuntoa, joista 86 vuokra-asuntoa. Tavoite ylitettiin reilusti, kun kaupunkiin rakennettiin 494 asuntoa, joista 115 vuokra-asuntoa. Tänä vuonna näin hyvään tulokseen ei tulla pääsemään.








Monday, May 20, 2013

Kahdeksan kunnan liitosselvitys


Tänään kaupunginvaltuustossa annamme lausuntoa kahdeksan kunnan kuntaliitosselvityksestä.

Olemme menossa yhteen juuri niiden kuntien kanssa, jotka eivät halua vuokra-asuntoja eivätkä HSL:ää. Eivätkä halua rakentaa radan varteen tai valmiiden asemien ympäristöön, koska siellä ei kukaan halua asua.

Ennen kaikkea tälle alueelle tarvitaan edullisia asumisvaihtoehtoja ja toimiva joukkoliikenne. Ja asumista joukkoliikenteen äärelle.

Siksi tarvitsemme myös metropolihallintoa, joka laittaa meidät uusissa kunnissamme järjestämään nämä asiat:  edullisen asumisen, joukkoliikenteen ja asuminen joukkoliikenteen ääreen.

Kuntaliitoksisita riippumatta tarvitsemme metropolihallinnon, joka on demokraattsesti valittu ja jolla on tarpeeksi valtaa ja voimaa laittaa alueemme asiat hyvään kuntoon.

Monday, May 6, 2013

Reservikomppanian alueen puutalokaava kaatui valtuustossa

Yritettiin saada äskeisessä valtuuston kokouksessa Järvenpään Reservikomppanian alueesta puutaloalue kulttuurihistoriallisista syistä. Alueella on suojeltuja puutaloja jopa 1800-luvulta. Mutta toiset halusivat joukkoon rapattuja taloja, jos asukas sitä haluaa. Hävittiin äänestys. Semmoista on päätöksenteko. Ei kun eteenpäin.

Tässä puheenvuoroni asiasta:


Muutamia lauseita asemakaavamuutoksen esittelytekstistä:

"Reservikomppanian alue on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristökohteeksi. Yleiskaavassa on osoitettu alueella olevat paikallisesti merkittävät kulttuuriympäristökohteet ja –alueet
Vanhimmat rakennukset on osoitettu säilytettäväksi ja rakennusten ympäristö on osoitettu suojeltavaksi alueeksi, jonka miljöötä tulee vaalia."

"Kaavahankkeesta on pidetty aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Uudenmaan ympäristökeskuksessa Tilaisuudessa oli läsnä Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Järvenpään kaupungin edustajien lisäksi Uudenmaan tiepiirin edustaja. Neuvottelussa kiinnitettiin huomiota uusien rakennusten sovittamiseen kasarmialueen vanhaan ympäristöön. Rakentamista ohjaamaan tulisi laatia rakentamistapaohjeet ja alueen arvokas puusto tulisi suojella kaavamääräyksellä."

"Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muodostaa entisestä reservikomppanian alueesta kokonaisvaltaisesti suunniteltu ja ehyt asuinalue sekä suojella alueella sijaitsevat kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävät ja rakennukset ja aluekokonaisuudet. Alueelle tuleva uudisrakentaminen pyritään sopeuttamaan ympäristöön mittakaavan ja ulkoasun puolesta. Alueen puustoa pyritään säilyttämään mahdollisuuksien mukaan."

"Alueelle tulee rakentaa omakotitaloja. Rakentamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennusten sijaintiin suojaisten pihapiirien muodostamiseksi sekä rakennusten sopeutuvuuteen lähiympäristöön. Uudisrakennusten ulkoverhousmateriaalina tulee olla puu ja kattomuotona harjakatto. Rakentamista ohjaamaan on laadittu rakentamistapaohjeet."

"Uudisrakennusten tulee sopeutua koon, korkeuden, muodon, julkisivujen mittasuhteiden, materiaalien, värityksen ja yksityiskohtien puolesta alueen yleisilmeeseen ja ympäröiviin rakennuksiin. Uudisrakennusten tulee muodostaa olemassa olevien rakennusten kanssa yhtenäinen kokonaisuus."

 

Me haluamme Järvenpäähän tyylikkäitä ja laadukkaita asuinympäristöjä. Nyt meillä on päätettävänä asemakaava yhteen kulttuurihistoriallisesti tärkeään paikkaan kaupungissa. Asiantuntijat ovat tehneet työtä pitkään kaavan kanssa. Siinä on pyritty erityisesti huomioimaan alueen luonne ja kulttuurihistorialliset arvot. Onko meillä, tämän valtuuston jäsenillä enemmän asiantuntemusta siinä, kuinka tavoite toteutuu. Ehdotan, että emme mene muuttamaan tätä kaavaa.


Tehdään kerrankin yhtenäinen asuinalue. Yksittäiset omakotitalorakentajat eivät pysty keskenään tekemään hyvää kokonaisuutta.

Vaaditaan laatua, vaaditaan kulttuuriympäristön huomioimista. Tälle alueelle tarvitaan tarkat rakennustapaohjeet. Puurakentaminen sopii vanhaan historiallisesti arvokkaaseen ympäristöön. Yhtenäinen tyylikäs kokonaisuus nostaa myös tulevaisuudessa koko alueen arvoa ja sinne rakennettavien asuntojen arvoa.  

Sekin on tapa tehdä Järvenpäästä houkutteleva paikka asukkaille.

Monday, March 4, 2013

Pidetään Tuusulanjärvi omassa kunnassa


Puheenvuoroni Järvenpään kaupunginvaltuustossa 4.3.2013. 
Aiheena Järvenpään kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnokseen.

Metropolialueen selvittämistarve on syntynyt siitä, että monet kunnissa tehtävät päätökset ovat sellaisia, jotka eivät koske vain yhtä kuntaa vaan paljon isompaa aluetta, jopa koko Suomea.

Siksi kuntien pitäisi katsoa yli oman etunsa, laajemman alueen etua.
Siksi kunnille pitäisi antaa vastattavaksi selkeitä kysymyksiä, jotka koskevat koko alueen hyvinvointia, ei pelkästään kunnan omaa. Nyt jokainen vastaa omasta puolestaan, omaa etuaan ajaen, eikä tulevaisuuden Suomi näkökulmanaan.

Järvenpää ei luultavasti saa valita, mihin kuntaan liitymme, eikä ainakaan ottaa mitään alueita itselleen. Me todennäköisesti joudumme johonkin. Silti omaa ääntä täytyy pitää.

Meille luonnollisin ja paras kuntaliitos olisi edelleenkin Kerava-Järvenpää-Tuusula. Aika taitaa loppua, mutta silti sitä pitäisi pitää ykkösvaihtoehtona. Jo siksi, ettei halkaista Tuusulanjärveä niin, että puolet siitä menee Vantaalle. Pidetään koko järvi oman kunnan alueella.

Tuesday, February 19, 2013

Pietarin portaat

Kävin Pietarissa. Ihmettelin sitä portaiden määrää, mitä siellä joutuu kiipeämään. Stockmannin tavaratalossakaan Nevski Prospektilla ei ollut liukuportaita. Ei muuallakaan. Hotellissa oli vain yksi hissi, joka meni aina jonnekin muualle kuin siihen kerrokseen, jossa odotin. Melkein kuin painajaisunessa. Onneksi olen reipas portaiden käyttäjä, eikä tarvinnut kiivetä kuin kuudenteen kerrokseen. Jalkakäytävien reunat olivat paikoin yli 10 cm korkeat. Ei todellakaan esteetön kaupunki.

Kielikin muuttuu esteeksi. Englantia puhuttiin yllättävän vähän. Osa hotellin työntekijöistä ei puhunut englantia, onneksi löytyi kuitenkin aina joku osaaja. Stockmannin kassa ei puhunut englantia. Ja hankalin tilanne syntyi kirjakauppa Cafe Singerissä, kun vartija otti minut kiinni ja halusi tarkastaa ostokseni. Eikä hänkään puhunut englantia. Moni englantia osaamaton myyjä käyttäytyi epäystävällisen tuntuisesti. Ehkä pelko siitä, ettei ymmärrä ja tule ymmärretyksi aiheutti sen.

Thursday, February 7, 2013

Swengin taloa ei suojeltu (kaupunkikehityslautakunta 7.2.2013)

Ensimmäinen historiallinen Järvenpään kaupunkikehityslautakunnan kokous on ohi. Hyväntuntuinen porukka, asiallista ja viisasta keskustelua käytiin. Meillä on innostava ja innostunut esittelijä, kehitysjohtaja Minna Karhunen ja asialleen omistautunut pätevä virkamieskunta. Tuntuu hyvältä.

Ensimmäinen kokous oli pitkä. Suurimman keskustelun aiheutti Perhelän kulmatalon, ns. Swengin talon kohtalo. 50-luvun talossa toimii Swengi-niminen ravintola, joka on erityisesti kulttuuriväen suosiossa. Talon puolesta on syntynyt kansanliike, yli 3000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen talon säilyttämisen puolesta.

Talo on perustettu paalujen varaan. Ne ovat tällä hetkellä tutkimuksen mukaan kunnossa, mutta on epävarmaa, kuinka ne uusissa olosuhteissa (ympäröivien rakennusten ja teiden rakentaminen) saadaan säilymään. Lisäksi maaperä on pahasti saastunut vanhan huoltoaseman öljyjätteistä. Talon kunnostustarve on ilmeinen. Peruskorjauksen suuruudeksi arvioidaan 4,4 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa.

Uudenmaan maakuntamuseo ja ELY-keskus suosittelevat talon suojelemista. Kulttuuriarvot ovat kiistämättömät. 

Toivoisin, että Järvenpään kaupunkikuvassa säilyisivät kaikki kerrokset. En halua, että kaupunki näyttää siltä, kuin se olisi rakennettu vuonna 2020. Sillä perusteella kannatin talon suojelemista ja kunnostamista. 

Öljysuojelurahasto ja ympäristöministeriö rahoittavat vanhojen huoltoasemien maaperän puhdistamista ns. jaska-hankkeella. Sen hakuaika ei ole vielä, eikä ELY-keskukselta ole saatu vielä lausuntoa siitä, olisiko tämä kohde hankkeeseen sopiva. 

Talo voisi kunnostettuna olla musiikkiopiston tilatarpeen ratkaisu, tai siellä voisi olla erilaista kulttuuritoimintaa. Myös pienet liikkeet voisivat käyttää sitä.

Ehdotin Ossi Kamisen kannattamana, että talo suojeltaisiin ja säilytettäisiin. Meni äänestykseen. Talon säilyttämisen puolesta äänestivät Saarikorpi, Kaminen, Sari Holi ja Jarkko Wallenius. Hävisimme äänestyksen. Molemmille kannoille oli vahvat perusteet. 

Silti, en haluaisi olla se. joka hävittää Järvenpään historian. Sitä ei saa koskaan takaisin.