Katri Väyrynen ja Järkevä-palkinto

Kaupunkikehityslautakunta myönsi Katri Väyryselle vuoden 2013 Järkevä-palkinnon. Katri on toiminut kaupungilla ympäristön puolesta isolla panostuksella. Hän on opettanut koululaiset kompostoimaan ja kasvattamaan kompostimultaan kasveja ja kukkia. Hän on muistuttanut tietokoneiden sulkemisesta ja valojen sammuttamisesta. Jopa Katrin Sanni-kissa saa osansa palkinnosta. Sanni ja Katri käyvät yhdessä tapaamassa vanhuksia hoitolaitoksissa. 

Onnea Katri! Onneksi Järvenpäällä on sinut.

Kasi-kuntien yhdistymisselvitys

Valtuusto 27.1.2014

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN LAUSUNTO KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYSMISSELVITYKSEN VÄLIRAPORTTIIN

Vihreä valtuustoryhmä keskusteli yhdistymisselvityksen väliraportista ja Järvenpään kaupungin lausunnosta siihen. Teki mieli sanoa paljon, etsiä muita vaihtoehtoja, erilaisia ratkaisuja. Mutta totesimme, että nyt ei ole se paikka. Nyt otamme kantaa vain siihen, jatketaanko tätä kasikuntien selvitystä vai ei. Jatketaan tietysti.

On lopputulos selvityksestä millainen tahansa, saamme hyödyllistä tietoa omasta kaupungista, sen rakenteista ja talouden näkymistä meidän osaltamme. Tätä tietoa tarvitsemme kaikissa tapauksissa.

Tässä väliraportissa kerrotaan vasta, kuinka asiat ovat tällä hetkellä, miltä näyttää tämänhetkisen tilanteen perusteella. Odotamme mielenkiinnolla kesäkuussa luvattua selvitystä, jossa kerrotaan, mitä näiden kahdeksan kunnan yhteen liittyminen sitten tarkoittaisi. Toivomme, että sen perusteella ymmärrämme paremmin myös, mitä erilaiset muut yhteenliittymät tarkoittaisivat ja mitä tarkoittaisi jääminen yksin. Lopputuloksesta ei voi vielä sanoa mitään, koska lopputulosta ei vielä ole.

Koko keskustelu ja hanke on lähtenyt siitä, että tällä Uudenmaan alueella on jo nyt ongelmia maankäytön, asuntojen määrän, hintojen ja vuokra-asuntojen ja joukkoliikenteen kannalta. Tälle alueelle tulee muuttamaan runsaasti lisää ihmisiä sekä maan sisältä että ulkopuolelta. Meidän lapsemmekin tulevat luultavasti jäämään tänne ja heidänkin pitäisi löytää kohtuuhintaiset asunnot ja mahdollisuudet hyvään elämään.  Meidän on pyrittävä sellaiseen hallintomalliin, jolla nämä ongelmat ratkaistaan ihan riippumatta siitä, minkä niminen se malli on. Se voi olla kasikunnat tai jotkut muut kunnat tai metropolihallinto tai muu seutuhallinto. Pääasia, että nämä ongelmat ratkaistaan yhdessä.

Olemme täällä edustamassa kaupunkilaisia. Monet kaupunkilaiset kokevat olevansa kaukana mahdollisuuksista vaikuttaa siihen mitä tapahtuu, millaisia päätöksiä me poliitikot teemme. Kaikin keinoin pitäisi parantaa kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksia, sitä suuremmalla syyllä, mitä isompiin yksiköihin olemme menossa, mitä kauemmas päätöksenteon ydin karkaa. Järvenpäässä on jo hyvä käytäntöjä, kuten valtuuston kokousten videointi ja aktiivinen kuntapolitiikka-ryhmä facebookissa. Kaupunkilaisten mukaan saaminen on ihan   keskeinen asia demokratian toteutumisen kannalta. Ollaan avoimia uusille tavoille ja malleille lisätä lähidemokratiaa kaikissa mahdollisissa tulevaisuudessa aukeavissa kunta- ja hallintomuodoissa.

Miten innostus syntyy – henkilöstöjohtamisen kysymyksiä

”Innostuneet ihmiset ovat taistelijoita. Heissä on rohkeutta. Heissä on luonteen lujuutta. Innostus on kaiken edistyksen perustana. Kun sitä on, on myös saavutuksia. Kun sitä ei ole, on vain tekosyitä.”

Henry Ford

Parasta, mitä työpaikalla voi olla, ovat innostuneet työntekijät ja uusia ideoita ja kokeilua kihisevä ilmapiiri.

Innostus työhön syntyy uusista asioista, vapaudesta tehdä toisin. Musiikkioppilaitoksessa ongelmaksi syntyy laadun takaaminen. Opettaja tekee työtä kahdestaan oppilaan kanssa. Kukaan ei pääse näkemään, kuinka innostavia ja kehittäviä tunteja hän pitää. Usein ei voi todeta edes sitä, tulevatko kaikki oppilaalle kuuluvat tunnit pidettyä.

Vapaus valvonnasta

Hyvässä työympäristössä voi tehdä työtä innolla, ilman valvontaa. Siellä omasta halusta jaetaan uusia ajatuksia muiden kanssa. Siellä jokainen tuntee kuuluvansa joukkueeseen ja haluaa tehdä työnsä yhtä hyvin kuin muutkin joukkueen jäsenet. Siellä tuntuu siltä, että jokainen kuuluu porukkaan ja siksi on kiva hoitaa työ mahdollisimman hyvin.

Vaatii paljon luottamusta, jotta valvonnasta voi luopua. Toisaalta jo vanhemmat valvovat ja laskevat, tulevatko tunnit pidettyä ja saako oma lapsi kaiken sen edun, mikä hänelle kuuluu. Miksi siis rehtorinkin pitäisi? Voisiko työpaikalle syntyä ilmapiiri, jossa jokainen haluaa pitää tarvittavat tunnit? Voisiko opettaja toimia omasta tahdostaan yhteisen edun, laitoksen luotettavan maineen hyväksi? Entä jos opettajien valvonnasta luovuttaisiin kokonaan ja heihin luotettaisiin?

Ansoja tiellä

Marshall Goldsmithin listaa kirjassaan Tästä eteenpäin (tarvitaan vielä enemmän) kompastuskiviä, joihin esimies saattaa langeta. Yksi niistä on liiallinen asioihin puuttuminen, ylipääsemätön halu ilmaista oma mielipide joka asiasta. Halu tietää, mitä muut tekevät, milloin ja miten. Se vie motivaation muilta.

Yksi huono tapa on myös liiallinen halu olla parempi. Tarve voittaa aina ja kaikissa tilanteissa. Esimiehen voi olla vaikea hyväksyä se, että joku opettajista on loistava ja idearikas. Ideat olisi kivointa keksiä itse ja tarjoilla sitten muille.

Kolmas huono tapa on lauseen aloittaminen sanoilla: EI, MUTTA, TOISAALTA. Ne ovat hyviä sanoja silloin kun haluaa tyrmätä toisen ajatukset. Niiden avulla voi epäsuorasti kertoa muille,  että minä olen oikeassa ja te muut väärässä. Ylipäätänsä kielteisyys lannistaa työpaikan ilmapiirin.  Oman kehittämistehtäväni aikana tulin huomaamaan,  miten ikävältä tuntuu, kun joku aina kertoo, miksi ”tuo ei voi onnistua”. Muiden syyttäminen pieleen menneistä asioista saa toiset varovaisiksi. On hankala huomata suosivansa joitakin ihmisiä. Ne taas, jotka kokevat tulleensa kohdelluksi epäreilusti huomaavat sen varmasti. 

Joukkue

Yleensä rehtori pääsee vaikuttamaan siihen, millaisen joukkueen hän työpaikalleen valitsee. Vanhoja pitkään olleita työntekijöitä ei pääse helposti vaihtamaan, mutta uusia tulee aina. Miten tehdään yhtenäinen joukkue, joka tekee oppilaitoksesta huippulaitoksen? Kun oppilaitoksella on tavoitteita, joiden tavoittamiseen tarvitaan koko joukkuetta, ne täytyy saada myydyksi. Paras tapa olisi antaa joukkueen itse määritellä tavoitteet. Yksilön motivoimisen kannalta on tärkeää, että hänellä on henkilökohtaisia tavoitteita, jota ovat mielekkäitä ja haastavia. Toisaalta tarvitaan koko joukkueen yhteinen kokonaistavoite, joka on ymmärrettävä ja yksilön hyväksyttävissä. Henkilökohtainen tavoite voisi olla vaikkapa uuden opetusmenetelmän opiskelu ja kokeileminen.  Yhteinen tavoite voisi olla sellaisen maineen saaminen oppilaitokselle, että siellä viihdytään, eikä turhaa pingoteta. 

Esimies voi syödä joukkueeltaan energiaa tai päinvastoin antaa sitä lisää. Hänen oman energiatasonsa täytyy olla riittävän korkealla. Se tarkoittaa huolenpitoa fyysisestä kunnosta, mutta myös henkisestä jaksamisesta.  Esimies, jonka jokainen aamu on täynnä innostusta, levittää innostusta koko työyhteisöön. Kannattaa tehdä lista asioista, jotka auttavat omassa energisoitumisessa. Silloin siihen voi tarttua, kun oma energia on lopussa. Työpaikalle saapuvan rehtorin ei pitäisi olla energiasyöppö vaan energianlähde. 

Vapautta valvonnasta, kokeilunhalua, sitä, että jokainen saa loistaa ja vielä lopuksi energian jakamista muillekin. Siinä voisi olla siemeniä hyvän työyhteisön syntymiselle.

-        

TALOUDEN JOHTAMISESTA PIENESSÄ MUSIIKKIKOULUSSA

Talousjohtaminen yksityisessä musiikkikoulussa on aivan erilaista kuin kunnallisessa laitoksessa. Joskus tuntuu siltä, että olisi suuri helpotus saada raami, jonka pohjalta taloutta suunnitella. Joku muu kantaisi vastuun siitä, jos raamiin ei löydykään rahaa. Pienessä musiikkikoulussa rehtori  tekee talousarvion, laskee, paljonko rahaa on mahdollisesti saatavissa ja mihin sitä voidaan käyttää.  Ja kantaa vastuun sen toteutumisesta.

Pienen musiikkikoulun rehtori on kuin yksityisyrittäjä. Talousarvio täytyy tehdä tiukaksi, etteivät lukukausimaksut kohoaisi liian korkeiksi. Jos tulopuoli pettää tai ilmaantuu yllättäviä kuluja, ainoa mikä voi joustaa on rehtorin palkka. Siinä on riittävästi motivaatiota pyrkiä viisaaseen talouden johtamiseen.

Suurin menoerä on opettajien palkat. Taiteen perusopetusta antavat pätevät koulutetut opettajat. Heidän palkkansa on määritelty työehtosopimuksissa. Epäpätevän tai opiskelijan palkkaaminen toisi säästöä palkkakuluihin 15-20 prosenttia. Silloin myös lukukausimaksut voisivat olla lähes saman verran matalammat. Muutama koulu maksaakin tästä syystä opettajilleen vastoin työehtosopimuksia liian pientä palkkaa tai ottaa ainoastaan epäpäteviä ja opiskelijoita töihin. Lukukausimaksujen suuruudet vaihtelevat osittain tästä syystä. Osittain ne riippuvat siitä, millaisissa tiloissa opetetaan. Vanhempien on vaikea ymmärtää näitä eroja. Monet vertaavat lukukausimaksuja myös valtionapua saavien oppilaitosten maksuihin ja vaativat samalla tasolla pysymistä. Vaikea tilanne syntyi, kun omassa koulussani tultuani uutena rehtorin tehtävään ensi töikseni nostin opettajien palkat työehtosopimuksen tasolle ja lukukausimaksut nousivat reippaasti. Oppilaskatoa ei syntynyt, mutta kiivaita puhelinkeskusteluja kyllä käytiin.

Tilat ovat monessa pienessä musiikkikoulussa iso ongelma. Opetusta annetaan koululuokissa, joissa pianot eivät vastaa opetuksen vaatimuksia. Sisäänpääsy kouluille iltaisin on hankalaa. Kaikissa kouluissa ei ole vahtimestaria, vaan opettaja joutuu hakemaan jokaisen oppilaan ulko-ovelta. Joskus on vuokrattu opetukseen huonosti soveltuva halpa liiketila.

Mistä saada rahoitusta? Kunnat eivät tule apuun, valtion tukea ei heru, sponsoreiden löytäminen jatkuvaan rahoitukseen on mahdotonta. Ainoa tulon lähde ovat vanhempien kukkarot. Nekään eivät ole pohjattomia. Talous on suurin este sen ihanteen tiellä, että jokainen lapsi voisi halutessaan harrastaa musiikkia.

Periaatteessa taloudesta vastaa rehtori yhdessä kannatusyhdistyksen hallituksen kanssa. Hallitus koostuu oppilaiden vanhemmista. Siellä ei yleensä löydy erityistä talousosaamista. Joskus hallitus on onnellisen tietämätön asioista ja luottaa taloudenhoitajan ja rehtorin toimiin sokeasti.  Rehtori ja mahdollinen taloudenhoitaja saavat rauhassa tehdä, mitä haluavat. Olen törmännyt tilanteeseen, jossa pienen koulun taloudenhoitaja sai työmääräänsä nähden melkoista palkkaa. Tilitoimisto hoitaisi taloudenpidon murto-osalla tuosta palkkakulusta. Hallitus ei tiennyt taloudenhoitajan palkkatasoa lainkaan.

Omissa oppilaitoksissani olen järjestänyt niin, että jokaisessa hallituksen kokouksessa esittelen yksityiskohtaisesti lähikuukausien tilitapahtumat. Paljonko on tullut lukukausimaksuja, paljonko niistä on myöhässä. Mitä laskuja olen maksanut, mitä on odotettavissa. Ollaanko talousarvion tasossa, uhkaako ylitys jossain. Yksi hallituksen jäsenistä on nimetty talousvastaavaksi. Hänellä on tilinkäyttöoikeus ja hänen tehtävänään on seurata, mitä minä ja tilitoimisto pankkitilillä puuhaamme.  Näin myös hallitus kantaa osansa talousvastuusta niin kuin heidän kuuluisikin.

PEDAGOGISESTA JOHTAMISESTA

”Taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän mukaisen opetuksen tavoitteena on luoda edellytyksiä hyvän musiikkisuhteen syntymiselle ja musiikin itsenäiselle ja elämänikäiselle harrastamiselle. Tavoitteena on myös tukea aikuisten omaehtoista musiikin harrastamista.

Opetuksen tavoitteet muodostuvat oppilaiden henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta, ja opiskelussa korostuvat musiikin harrastamisen ilo ja oppilaan vapaus toteuttaa itse- ään oman kokemisen ja tekemisen kautta. Opetuksen tulee edistää luovuutta ja sosiaalisia taitoja.

Musiikin yleisessä oppimäärässä on tärkeää yhdessä opiskelu ja oppiminen sekä yhteismusisointi, johon yksilöopetus antaa valmiuksia.

Tehtävänä on kansallisen musiikkikulttuurin säilyttäminen elinvoimaisena sekä sen kehittäminen antamalla opiskelijoille laaja-alaista musiikillista yleissivistystä. Tärkeää on myös vuorovaikutus muiden musiikinopetusta ja muuta taideopetusta antavien oppilaitosten ja tahojen kanssa.”

(Taiteen perusopetuksen
yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2005, musiikki)

Musiikkikoulussa, jossa annetaan taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaisesti,  pitäisi kouluttaa opettajat aivan uudestaan. Soitonopettajaksi koulutetulla on yleensä toiveena päästä opettamaan lahjakkuuksia, jotka innokkaasti etenevät tasolta toiselle. Heidän omat oppimiskokemuksensa ovat laajan oppimäärän opinnoista. Nämä opettajat tulevat opettamaan myös yleistä oppimäärää. Ja heidän pitäisi ottaa aivan uusi asenne opettamiseen. Ei niin, että jännityksellä odotetaan, millaisin pistein valitun oppilaan saa opetettavakseen, kuinka hän edistyy, kuinka häntä saa kannustaa ammattiopintoihin.

Ajatuksen pitäisikin olla: Tämä lapsi haluaa soittaa. Hyvä on, minä opetan. Viis siitä, kuinka hyvät edellytykset ja lähtökohdat hänellä on.  Mennään yhdessä eteenpäin ja katsotaan, mitä tästä syntyy.

Tällaisen koulun rehtorin pitäisi siirtää nämä ajatukset uusille opettajille.  Jotkut oivaltavat jutun heti. Toisilla se vie aikaa. Ja lopulta on opettajia, jotka eivät vain pääse irti lahjakkuusajattelusta. Jotkut suorastaan pelkäävät irrottautua siitä, että musiikin tekeminen kuuluu musikaalisille. Vähemmän musikaaliset kelpaavat yleisöksi heille.

Yleiseen oppimäärään valmentavat koulut ovat usein pieniä, kannatusyhdistysten ylläpitämiä kouluja. Ne eivät saa valtionapu. Kaikki eivät saa tukea kotikunnaltakaan. Kaikki toiminta rahoitetaan lukukausimaksuilla.  Rahaa ei löydy myöskään opettajien kouluttamiseen.  Opettajat työskentelevät helposti niiden oppien ja ajatusten mukaan, mitkä ovat lähtöisin omista opintoajoista.

Ainoat tilanteet, missä asenteita voi pikkuhiljaa ohjata oikeaan suuntaan, ovat opettajien yhteiset tapaamiset.  Rehtorin täytyy olla vakaasti asiansa takana ja osata selittää koulun arvomaailmaa kerta toisensa jälkeen uskottavasti. Paras tilanne on silloin, kun suurin osa opettajista ymmärtää tehtävänsä ja tukee viestiä.

Susanna Mälkki pelkäsi, että lasten ja nuorten määrätietoinen klassinen musiikkikasvatus rapautuu (HS 8.9.2013). Musiikkiopistoihin laajaa oppimäärää opiskelemaan ajautuu lapsia ja nuoria, joille ei synny intohimoista suhdetta musiikkiin. Heille täytyy etsiä vaihtoehtoisia tapoja selvitä opinnoista, viedä opintoja kevyempään suuntaan. Toisaalta laajan oppimäärän ulkopuolelle jää paljon lapsia, jotka heittäytyvät musiikkiopintoihinsa koko sydämellään, käyttävät harrastukseensa paljon aikaa. Siitä tulee heille elämän tärkein asia. Musiikkiopistojen pääsykokeita täytyisi muuttaa radikaalisti, jotta oikeat oppilaat löytäisivät paikkansa.

Yleinen oppimäärä voi ottaa suojiinsa ne, jotka haluavat harrastaa, mutta eivät välttämättä kurinalaisesti ja päämäärätietoisesti. Myös sopivat opettajat täytyisi saada kumpaankin oppimäärään.  Pedagogisen johtamisen tärkeä osa on myös onnistunut rekrytointi.